Vahvikelinja on uusi puhelinpalvelu ikääntyneille
Soita Vahvikelinjaan! Vahvikelinja päivystää numerossa p. 050 328 8588 maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 13–15.
Valtakunnallinen Vahvikelinja sai alkunsa reilu vuosi sitten koronaviruksen aiheuttamasta tilanteesta, jonka vuoksi yli 70-vuotiaita kehotettiin välttämään lähikontakteja, ja ikääntyneille suunnatut kerho- ja päivätoiminnat suljettiin.
Tarve säännölliselle, päivää rytmittävälle tekemiselle ja keskusteluseuralle on kuitenkin suuri. Tähän tarpeeseen haluttiin vastata kehittämällä sellainen palvelumuoto, johon ei kuulu fyysinen kohtaaminen, mutta joka silti tarjoaa mielekästä tekemistä etenkin niille ikääntyneille, jotka eivät käytä internettiä.
Vahvikelinja on suunnattu kotona asuville ikääntyneille, jotka eivät itse käytä internettiä. Soittajien kanssa ratkotaan yhdessä aivopähkinöitä, visaillaan tai muistellaan mukavia ja keskustellaan. Mahdollisuus myös monipuoliseen puhelinjumppaan sekä arjen liikkumisen aktivointi vinkkejä. Puheluissa hyödynnetään vahvike.fi -sivustonLinkki avautuu uudessa välilehdessä runsasta aineistopankkia. Valinnanvaraa tehtävissä riittää helpoista haastaviin.
Vanhustyön keskusliitto on valtakunnallisesti toimiva luotettava, yli 70-vuotta toiminnassa ollut vanhustyön järjestö, joka tekee tavoitteellisesti työtä ikääntyneiden hyväksi. Vahvikelinjan numeroon voi siis turvallisesti soittaa.
Vahvikelinja p. 050 328 8588
maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 13–15
Numeroon vastaavat koulutetut vapaaehtoiset. Vahvikelinjan numero kuuluu tavallisten operaattoreiden puhepaketteihin, eikä siihen soittamisesta koidu ylimääräisiä kuluja. Vahvikelinjaan voi ikääntyneen puolesta ja hänen luvallaan jättää myös soittopyynnön, niin hänelle soitetaan seuraavan päivystyksen aikana.
Vanhustyön keskusliitto
15.2.2022 10.53