Kirkon Ulkomaanapu – apua, toivoa ja mahdollisuuksia

Kirkon Ulkomaanapu on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälinen avustusjärjestö ja yksi Suomen suurimmista kehitysyhteistyö- ja humanitaarisen avun toimijoista. Sen tehtävänä on auttaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä kriisien, konfliktien, luonnonkatastrofien ja köyhyyden keskellä.

Kirkon Ulkomaanapu tukee ihmisiä erityisesti koulutuksen, toimeentulon ja rauhantyön kautta. Työn tavoitteena ei ole ainoastaan vastata akuuttiin hätään, vaan myös auttaa ihmisiä rakentamaan turvallisempaa ja vakaampaa tulevaisuutta itselleen ja yhteisöilleen. Hätätilanteissa järjestö toimittaa esimerkiksi koulutarvikkeita, suojaa, puhdasta vettä ja muuta välttämätöntä apua.

Seurakunnat ovat tärkeä osa Kirkon Ulkomaanavun tukijaverkostoa. Akaan seurakunta tukee muun muassa talousarviovaroin Kirkon Ulkomaanavun työtä. Lisäksi pidämme esillä esillä globaalin vastuun teemoja sekä rukoilemme niiden ihmisten puolesta, jotka elävät vaikeissa olosuhteissa eri puolilla maailmaa.

Kirkon Ulkomaanavun työn tukeminen tarjoaa mahdollisuuden osallistua konkreettisesti maailmanlaajuiseen lähimmäisenrakkauteen. Sen kautta saamme olla mukana rakentamassa toivoa, oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvoista elämää siellä, missä avun tarve on suurin. Se muistuttaa, että pieneltäkin tuntuva tuki voi muuttaa ihmisen elämän suunnan ja antaa toivoa tulevaisuuteen. Voit tutustua Kirkon Ulkomaanavun työhön täällä: https://www.kirkonulkomaanapu.fi/Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Lahjoittamalla voit tukea Kirkon Ulkomaanavun kautta maanjäristyksen uhrien auttamiseksi Venezuelassa:
Tekstiviestillä: Lähetä tekstiviesti APU20 numeroon 16499
MobilePaylla: Lahjoita MobilePaylla numeroon 24544 
Tilisiirrolla: Lahjoita OP:n tilille FI33 5000 0120 4965 25, viitenumero 5555 

Keräyslupa RA/2024/1294, voimassa toistaiseksi, koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuunottamatta, myöntänyt Poliisihallitus.
Keräyslupa ÅLR2025/4340, voimassa 1.1.-31.12.2026, Ahvenanmaa, myöntänyt Ålands Landskapsregering.
Keräysvarat käytetään vuosien 2026-2027 aikana Kirkon Ulkomaanavun avustustyöhön.
© 2026 Kirkon Ulkomaanapu sr

kua kirkon ulkomaanapu logo.

Naisten PankkiLinkki avautuu uudessa välilehdessä on vuonna 2007 perustettu suomalainen verkosto. Tarjoamme naisille kehittyvissä maissa ammatillista koulutusta ja tukea yrittäjyyteen.

Miten Naisten Pankki vahvistaa naisten asemaa?

Tuemme naisten koulutusta ammattiin ja yrittäjyyteen Afrikan ja Aasian maissa. Tavoitteemme on, että jokaisella naisella on taloudellinen vapaus ja valta päättää omasta elämästään. Naisten Pankin hankkeet toteuttaa Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö Kirkon Ulkomaanapu.

Voimavaranamme ovat aktiiviset vapaaehtoiset, tärkeät lahjoittajat ja vastuulliset yrityskumppanit. Naisten Pankki on suomalaisten naisten keksintö.