Päiväkerho

on paikka, jossa lapsella on oikeus olla lapsi.


Päiväkerhossa opetellaan ikätason mukaisesti ja monipuolisen sisällön kautta kaverin huomioimista, sosiaalisia taitoja sekä kristillisiä arvoja.

Lapsen kysymyksiin vastataan ja pohditaan asioita yhdessä. Jokainen lapsi tulee kohdatuksi omana itsenään. Päiväkerhoissa on lapsen kokoiset ryhmät ja jokaiselle lapselle on aikaa ja syliä tarjolla.

Päiväkerhot ovat tarkoitettu 3-5-vuotiaille lapsille. Syksyllä ryhmien käynnistyessä pääsevät toimintaan mukaan kaikki sinä vuonna 3 vuotta täyttävät lapset.

 

MITÄ PÄIVÄKERHOSSA TEHDÄÄN?

  • liikutaan, ulkoillaan
  • leikitään, lauletaan, luetaan
  • askarrellaan, kokeillaan erilaisia materiaaleja
  • syödään eväät
  • pidetään pieni hartaushetki

Haku päiväkerhoihin kaudelle 2021-2022 on auki 30.5. saakka

 

Haku elokuussa käynnistyviin päiväkerhoihin on auki sunnuntaihin 30.5. saakka.

Syksyllä kerhon pääsevät aloittamaan kaikki 2016-2018 syntyneet lapset.

Syksyn aikataulu on alustava ja kerhoja voidaan yhdistää. Toteutuakseen kerho tarvitsee 7 ilmoittautunutta.

Ilmoittautua voi Kylmäkosken (Ti ja To 9-11.30), Viialan (Ma ja Ke 9-11.30) sekä Toijalan (ma-ke 13-15.30) kerhoihin.

Ilmoittautumaan pääset tästä

Lisätietoja antaa kasvatuksen työalavastaava Hanna Jussila etunimi.sukunimi@evl.fi tai 0407257415

 

 

Kerhojen kokoontumispaikat ja -ajat

Päiväkerhojen kokoontumispaikat kaudella 2020-2021 ovat Kylmäkoskella ja Toijalassa.

  • Kylmäkoski: ti & to 9-11.00
  • Toijala: ma, ti & ke 13-15.30

 

Lisätietoja kasvatuksen työalavastaava Hanna Jussila hanna.jussila@evl.fi tai 040 7257415.

pahvista askarreltuja enkeleitä
Lasten enkeliaskarteluja mikkelinpäivänä.
Huovutettu pupu.