Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Nordintie, 37830 Akaa
Viialan hautausmaa sijaitsee Viialan kirkon välittömässä läheisyydessä keskellä kirkonkylää. Hautausmaa on otettu käyttöön vuonna 1927 ja on noin viiden hehtaarin kokoinen. Hautausmaan viimeisin laajennus valmistui vuonna 2004.
Hautausmaan uudessa osassa, muistolehdon läheisyydessä sijaitsee muistomerkki muualle haudattujen muistolle.
Sankarihauta-alue sijaitsee melko lähellä kirkkoa, lounaiskulmassa. Muistomerkin hankkivat yhdessä Viialan kunta ja seurakunta, paljastusjuhla oli 20.6.1948. Taiteilija ja hautausmaa-arkkitehti Ilmari Wirkkala suunnitteli sen ja sitä ympäröivän sankarivainajien hautausmaan. Muistomerkin alareunaan on hakattu seuraava teksti: ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään kuin että hän antaa henkensä ystäviensä edestä.” Sankarihautausmaahan on haudattu 101 vainajaa.
Viialan hautausmaan inventoinnissa käsitellään Akaan Viialaan vuonna 1927 perustettua hautausmaata, siihen liittyviä rakennuksia ja yhteismuistomerkkejä. Hautausmaainventointi tehtiin heinäkuussa 2017. Työn tilasi Akaan seurakunta ja työhön saatiin tukea Tampereeen hiippakunnan tuomiokapitulilta. Hautausmaainventoinnin toteutti FM Heli Haavisto Pirkanmaan maakuntamuseosta.