Mikä Tasaus?

Tasaus on Suomen Lähetysseuran vuosittainen kampanja, jolla tuetaan heikoimmassa asemassa olevia ympäri maailmaa. Tasaus-kampanja syntyi vuonna 1992 kevät- ja syyspäiväntasauksien innoittamana. Nykyään Tasaus-tapahtumia on ympäri vuoden.


Valo jakaantuu tasaisesti maailmaan kaksi kertaa vuodessa, syys- ja kevätpäiväntasauksina, jolloin auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle. Tasauksen tarkoitus on muistuttaa, että globaali hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti edes silloin. Kampanjan tavoite on pyrkiä tasaamaan globaalia hyvinvointia keräämällä lahjoituksia heikoimmassa asemassa olevien hyvinvoinnin edistämiseksi.


Tasaus-kampanja on yli 20 vuoden aikana tullut osaksi myös seurakuntien työtä. Tasauksen viesti heikommassa asemassa olevien puolustamisesta näkyy katukuvassa erilaisten tempausten, tapahtumien ja lipaskeräysten muodossa. Seurakunnissa Tasaus-aiheiset hartaudet ja jumalanpalvelukset tuovat oikeudenmukaisemman maailman rakentamisen osaksi hengellistä elämää.


Tasauksen teema vaihtuu vuosittain. Viime vuosina Tasaus-kampanjalla on parannettu muun muassa naisten, maattomien kolumbialaisten ja vammaisten lasten asemaa. Tänä vuonna Lähetysseura tukee yhteisöjä ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja sen hillitsemisessä. Autamme paikallisten kumppaneidemme kanssa erityisesti kaikkein köyhimpiä ympäri maailmaa.


Samalla kun auringon valo jakautuu tasaisesti maapallolle, Tasaus pyrkii tuomaan valoa ja toivoa heille, joiden elämiin katastrofit, sodat ja konfliktit ovat jättäneet pitkät varjot.


Kiitos, kun Tasaat kanssamme!

Akaan seurakunnan viitenumero: 4074419001264552