Akaan seurakunnassa ylintä päätösvaltaa käyttää kirkkovaltuusto, johon kuuluu 27 joka neljäs vuosi yleisillä vaaleilla valittua jäsentä.

Seurakuntavaaleissa valitaan kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvoston jäsenet eli luottamushenkilöt. He suunnittelevat, kehittävät ja ohjaavat seurakunnan toimintaa sekä päättävät monista keskeisistä seurakunnan hallintoon ja talouteen liittyvistä asioista.

Luottamushenkilöt päättävät esimerkiksi

  • seurakunnan kirkollisveroprosentista, talousarvioista ja monista muista talousasioista
  • rakennushankkeista 
  • avustuksista
  • monista työntekijävalinnoista ja uusista viroista
  • seurakunnan toiminnan painotuksista
  • seurakunnan tilojen käytöstä.

Luottamushenkilöt äänestävät myös kirkolliskokousvaaleissa eli valitsevat päättäjät kirkon ylimpään päättävään elimeen. Kirkolliskokous päättää esimerkiksi kirkon oppiin liittyvistä kysymyksistä ja koko kirkon taloudesta.

Kirkkovaltuuston kokoukset ovat avoimia. Seurakuntalaisia kutsutaan "lehtereille" seuraamaan valtuuston työskentelyä.

Akaan kirkkovaltuuston puheenjohtaja kaudelle 2023-2024 on Mika Pajasmaa ja varapuheenjohtaja Saila Kallioinen.

Kokouspäivät vuonna 2023 ovat:
12.1.
11.5.
29.6. kirkkoherran vaalitavasta lausuminen ja tuloveroprosentti
30.11. talousarvio ja lisätalousarvio

Aika: klo 18
Paikka: Akaan seurakuntalon seurakuntasali, Sontulantie 1.