Hiljaisen viikon pyhät Akaan seurakunnassa 2021
Suoratoistettujen jumalanpalvelusten lisäksi voit hiljentyä omaan tahtiisi hiljaisen viikon ahtisaarnojen, pääsiäispolun sekä suoratoistettujen rukoushetkien avulla. Tässä jutussa näistä sinulle tarkempaa tietoa.
Pääsiäinen ammentaa monista perinteistä. Eri seurakuntien, kirkkojen, alueitten, sukujen ja perheiden tavat liittyvät toisiinsa ja muuttuvat omanakin aikanamme. Osoituksena tästä on esimerkiksi viime vuosikymmenten uusi perinne, jossa karjalainen palmusunnuntain virpominen on liittynyt pohjalaiseen hiljaisen lauantain trullaamiseen, jonka seurauksena noidiksi pukeutuneet lapset siunaavat koristelluilla pajunoksilla niin tuttuja kuin vieraitakin makeispalkan toivossa.
Tänä poikkeuksellisena aikana olemme kuitenkin joutuneet sopeutumaan siihen, että virpominenkaan ei ole enää niin kuin ennen. Moni saa virpomisen etänä puhelimen tai verkon välityksellä. Palkka tulee kuitenkin toivottavasti edelleen käsinkosketeltavassa muodossa.
Perinteen taustalla on joka tapauksessa hiljaisen viikon tapahtumat Jeesuksen elämästä. Virpovitsat ja monissa maissa käytetyt palmunoksat muistuttavat Jeesuksen ratsastuksesta Jerusalemiin ja kansanjoukkojen riemusta, joka pian kääntyy päälaelleen. Tätä hoosianna-huutojen vaihtumista ristiinnaulitsemisen vaatimiseen on perinteisesti seurattu hiljaisen viikon ahtipalveluksissa. Tänä vuonna ne toteutuvat tallenteina seurakunnan kotisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.
Samanlaisia perinteitä sisältyy myös muihin pääsiäisen pyhiin. Perinteisten pitkäperjantain aamun sanajumalanpalveluksen sekä pääsiäisaamun messun lisäksi vietämme yhtenä kokonaisuutena kiirastorstai-illan, Jeesuksen kuolinhetken iltapäivän ja pääsiäisyön palveluksia. Yhdessä nämä palvelukset muodostavat triduumin eli kolmipyhän, joihin olet tervetullut liittymään suoratoiston välityksellä.
Kiirastorstai 1.4.2021 klo 18 Viialan kirkossa
Kiirastorstain palvelus alkaa iltakuudelta messulla, jossa muistetaan erityisesti Jeesuksen viimeistä ehtoollista opetuslasten kanssa. Tähän messuun kuuluu dramaattisia elementtejä, joihin on mahdollista osallistua myös suoratoiston välityksellä kotoa käsin.
Jeesus pesi kiirastorstaina opetuslastensa jalat. Kiirastorstain palveluksessa liturgi seuraa Jeesuksen esimerkkiä ja pesee halukkaiden jalat ennen aterialle käyntiä eli ehtoollisen viettoa. Voit varautua tähän kotona omassa perhepiirissäsi aivan tavallisen pesuvadin, saippuan ja pyyhkeen kanssa. Voit myös pestä itse omat jalkasi.
Muistathan että kosketus on hyvin henkilökohtainen asia ja ketään ei saa painostaa tai pakottaa jalkojen pesuun. Pietarillakin olisi ollut mahdollisuus kieltäytyä jalkojen pesusta päivän evankeliumin mukaan. Jumalanpalvelukseen on täysin luvallista osallistua myös ilman jalkojenpesua suoratoistoa seuraten. Tänä aikana kiinnitämme muutoinkin erityistä huomiota hygieniaan ja turvallisuuteen niin kirkossa kuin kodeissa.
Kiirastorstain messu päättyy aivan toisin kuin mikään muu jumalanpalvelus. Palveluksen lopussa alttari riisutaan, opetuslasten kynttilät sammutetaan ja Jeesuksen kynttilä siirretään yhdessä siunatun sakramentin kanssa kuorin edessä olevalle pöydälle. Seuraa valvominen, jossa voit jäädä valvomaan ja rukoilemaan Jeesuksen kanssa Getsemaneen, kunnes opetuslasten tavoin väsymme kukin vuorollamme ja jätämme Jeesuksen yksin.
Olet tervetullut nauttimaan ehtoollisen koronaturvallisesti Viialan kirkon takaosassa puolen tunnin ajan alttarin riisumisen jälkeen. Messun päättävää Herran siunausta ja lähettämistä ei lueta. Kiirastorstain messun katsotaan jatkuvan aina pitkänperjantain Jeesuksen kuolinhetken palvelukseen saakka, jossa ei enää vietetä ehtoollista, mutta jaetaan halukkaille kiirastorstai-illan messussa siunattu ehtoollinen.
Pitkäperjantai 2.4.2021 klo 15 Viialan kirkossa
Pitkänperjantain Jeesuksen kuolinhetken palvelus suoratoistetaan Viialan kirkosta klo 15.00 alkaen. Jumalanpalvelus on hyvin karu ja se koostuu rukouksista ja Raamatun lukukappaleista sekä ristin tervehtimisestä ja mahdollisuudesta nauttia kiirastorstain messusta säästetty ehtoollinen.
Voit tulla nauttimaan ehtoollista koronaturvallisesti Viialan kirkkoon puolen tunnin ajan suoratoiston päättymisen jälkeen. Viialan ja Akaan kirkot ovat myös pitkäperjantaina avoinna tunnin suoratoiston päättymisen jälkeen yksityistä hiljentymistä varten sekä kuolinhetken palveluksen jälkeen Viialassa että aamun sanajumalanpalveluksen jälkeen Toijalassa.
Pääsiäisyö lauantaina 3.4.2021 klo 23 Kylmäkosken kirkossa
Pääsiäisyön messu on kirkkovuoden riemullisin palvelus, joka päättää paastonajan ja aloittaa Kristuksen ylösnousemuksen juhlinnan. Palvelus alkaa ylösnousemuksen merkkinä olevan uuden tulen ja pääsiäiskynttilän siunaamisella ja johtaa vigiliaan, jossa odotetaan ylösnousseen Kristuksen tulemista. Odotuksen aikana luetaan ja rukoillaan pelastushistorian läpikäyviä Raamatun lukukappaleita. Vigilian päättää pääsiäisylistys, exsultet, jonka aikana kirkko valaistaan ja pääsiäisriemu kantautuu ilmoille.
Ylistystä seuraa kasteenmuistaminen. Pääsiäisyö on ollut kristittyjen vanha kastepäivänä, johon seurakunta on valmistautunut kasteoppilaita tukien neljänkymmenen päivän paastolla. Tänä vuonna iloitsemme erityisesti kahdesta aikuisesta, jotka liittyvät tässä palveluksessa kirkkomme ja seurakuntamme jäseniksi.
Kasteenmuistamista seuraa pääsiäisen ensimmäinen messu, jonka ehtoolliselle olet koronaturvallisesti tervetullut Kylmäkosken kirkkoon puolen tunnin ajan suoratoiston päättymisen jälkeen. Pääsiäisen juhlinta jatkuu tämän jälkeen kullekin sopivalla tavalla kodeissa.
Olet tervetullut osallistumaan näihin kaikkiin yhden kokonaisuuden muodostaviin pääsiäisen triduumin palveluksiin suoratoiston välityksellä Akaan seurakunnan kotisivuilla ja YouTube-kanavalla. Samasta paikasta löytyvät myös Akaan kirkon pitkänperjantain klo 10 perinteinen sanajumalanpalvelus ja pääsiäisaamun klo 10 messu.
Polkuja henkilökohtaiseen hiljentymiseen
Suoratoistettujen jumalanpalvelusten lisäksi voit hiljentyä omaan tahtiisi hiljaisen viikon ahtisaarnojen, pääsiäispolun sekä suoratoistettujen rukoushetkien avulla.
Hiljaisen viikon alkuun kuuluvat perinteisesti ahtisaarnat voit lukea tai kuunnella tänä vuonna oheisten linkkien kautta:
Hiljaisen viikon maanantain ahtisaarna kutsuu pysähtymään "Mustan ja valkoisen tulen loisteessa." https://www.hiljaisuudenystavat.fi/mustan-ja-valkoisen-tulen-loisteessa-hiljaisen-viikon-maanantain-ahtisaarna/Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Hiljaisen viikon tiistain ahtisaarna kutsuu pysähtymään "Tyhjyyden ja kirkkauden" äärellä. https://www.hiljaisuudenystavat.fi/tyhjyys-ja-kirkkaus-hiljaisen-viikon-tiistain-ahtisaarna/Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Hiljaisen viikon keskiviikon ahtisaarna kutsuun "Vehnänjyvän tielle". https://www.hiljaisuudenystavat.fi/vehnanjyvan-tie-hiljaisen-viikon-keskiviikon-ahtisaarna/ Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Pääsiäiseen salaisuuteen johdattaa myös kaikenikäisille sopiva pääsiäispolku, joka löytyy Toijalasta kirkon ympäriltä, Viialasta kirkon pihalta ja Kylmäkoskella seurakuntatalon pihapiiristä. Polun rastit ovat vapaasti käytettävissä perjantaista 26.3. tiistaihin 6.4. Lisätietoa https://www.akaanseurakunta.fi/uutiset/-/news/84678786Linkki avautuu uudessa välilehdessä.
Olet myös tervetullut rukoilemaan paaston ja pääsiäisen rytmissä Facebookin Päivän rukoushetket –sivun kautta: www.facebook.com/Rukoushetket/Linkki avautuu uudessa välilehdessä. Osa vapaaehtoisten päivittäin klo 08.30 ja 17.30 pitämistä rukoushetkistä tulee myös Akaasta.
Siunattua paastonmatkaa pääsiäiseen!
30.3.2021 11.22