Uutislistaukseen

Kauneimmat Joululaulut -televisiointi nähtävissä AlfaTV:ssä ja Ylellä

Koko Suomen Kauneimmat Joululaulut esitetään AlfaTV:ssä sunnuntaina 20.12. klo 18 ja keskiviikkona 23.12. klo 17. Kauneimmat Joululaulut -tilaisuus on taltioitu Suomen suosituimman joululaulutapahtuman syntysijoilla, Suomen Lähetysseuran Lähetyskirkossa Helsingissä.

kauneimmat joululaulut logo valkoisella alustalla

– Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksille on valtava tarve, ja ihmiset kaipaavat laulamista tutussa kirkossa. Kauneimpiin Joululauluihin osallistuu vuosittain yleensä yli miljoona ihmistä, ja suomalaiset ovat listanneet sen tärkeimpien jouluperinteiden joukkoon. Koronatilanteen takia halusimme tuottaa tänä vuonna elämyksen paitsi verkon, myös television kautta kaikkien ulottuville, kertoo varainhankinnanpäällikkö Hanna Kalanne.

Tilaisuudessa laulettavien laulujen sanat näkyvät ruudussa, joten katsojien on helppo liittyä mukaan lauluun televisioiden ääressä.

Muusikko Antti Vuoren 11-henkisen orkesterin solistina esiintyy laulaja-viulisti Camilla Bäckman. Hänelle Lähetyskirkon Kauneimmat Joululaulut on tuttu tapahtuma. Viime vuodet hän on viettänyt ulkomailla maailmankuulun Cirque du Soleil’n solistina, mutta Lähetyskirkossa hän oli mukana solistina kuusi vuotta sitten ja sitä ennen viulistina. Joululaulut ovat hänelle rakkaita jo lapsuudesta, ja hän on esittänyt niitä paljon kirkossa.

– Joululauluista tulee mieleen muistot isoista sukujouluista mummolassa. On jännä, miten joka vuosi laulamme niitä samoja lauluja ja silti ne vievät aina uudestaan tosi syvälle, aikojen taakse lapsuuteen ja kauemmaksikin, Camilla kertoo.

Kauneimpia Joululauluja myös Ylellä

Yle Areenassa on katsottavina kaksi Lähetysseuran Maailman Kauneimmat Joululaulut -konserttia. Vuonna 2009 taltioidussa Maailman Kauneimmat Joululaulut 1 -konsertissa ovat mukana muun muassa Jari Sillanpää, Tarja Turunen ja Mikko Kuustonen.

Maailman Kauneimmat Joululaulut 2 -konsertissa vuodelta 2010 joulun herkkää sanomaa julistavat puolestaan muiden joukossa Lauri Tähkä, Maria Lund, Juha Tapio ja Laura Voutilainen. Tämä konsertti lähetetään myös TV1:ssä 24.12.2020 klo 13.

Konsertit ovat katsottavissa Areenassa 30 päivän ajan 14.12. alkaen. Koko Suomen Kauneimmat Joululaulut on katsottavissa myös Lähetysseuran YouTube-kanavalla 6.1. saakka.

Suomen Lähetysseura

Kauneimpia Joululauluja on laulettu vuodesta 1973 lähtien. Viime vuonna Kauneimmat Joululaulut -kampanja keräsi historiansa parhaan tuloksen, 1 165 000 euroa. Lähetysseura tukee keräysvaroilla heikoimmassa asemassa olevia lapsia yli 20 maassa.

2020-12-17 10:17:00.0