Hautausmaan uusi huoltorakennus alkaa saada hahmoaan
Akaan hautausmaalle rakennettava uusi huoltorakennus on edennyt vaiheeseen, jossa rakennuksen mittasuhteet ja ulkomuoto alkavat vähitellen näkyä hautausmaan ympäristössä. Valmistuttuaan rakennus parantaa henkilöstön työskentelyolosuhteita ja tukee hautausmaan hoitoa ja ylläpitoa pitkälle tulevaisuuteen.
Työmaa vähentää pysäköintitilaa
Rakennustyöt vaikuttavat tällä hetkellä hautausmaan pysäköintijärjestelyihin. Suurten rakenteiden valmistelu ja rakennusmateriaalien varastointi vievät tilaa, joten pysäköintipaikkoja on tavallista vähemmän. Myös pyhäinpäivän aikaan hautausmaalla vierailevien kannattaa varautua normaalia niukempaan pysäköintitilaan. Toivomme alueella liikkuvilta kärsivällisyyttä ja ymmärrystä rakennustöiden aikana.
Uudet tilat käyttöön alkuvuonna 2027
Uuden huoltorakennuksen on tarkoitus valmistua alkuvuoden 2027 aikana. Kun toiminta on siirretty nykyisestä huoltorakennuksesta uusiin tiloihin, vanha rakennus puretaan ja sen ympäristö maisemoidaan osaksi hautausmaan kokonaisuutta. Tavoitteena on, että alue on ensi kesänä uudistunut, viihtyisä ja siisti.
Ensi kesänä seurakuntalaisille ja hautausmaan käyttäjille järjestetään mahdollisuus tutustua uuteen huoltorakennukseen ja kuulla tarkemmin hankkeen toteutuksesta.
Kiitämme kaikkia hautausmaalla vierailevia kärsivällisyydestä rakennustöiden aikana. Työmaa aiheuttaa tilapäisiä muutoksia, mutta uudistuksen tavoitteena on palvella hautausmaan hoitoa ja kävijöitä entistä paremmin vuosikymmenten ajan.
Lisätietoja: huoltomestari Seppo Granroth, seppo.granroth@evl.fi, puh. 040 144 499
Kuvat: Seurakuntapuutarhuri Paula Pastell.
Mon Oct 12 15:53:00 EEST 2026