Kirkkoneuvoston päätöksiä 12.6.2025 – Kanttorin vakituiseen virkaan valittiin Ruut Rauhala
Akaan seurakunnan kirkkoneuvosto piti kokouksen torstaina 12.6.2025 tehden seuraavia päätöksiä.
Akaan seurakunnan vakinaiseen, kasvatuspainotteiseen kanttorin virkaan valittiin Ruut Rauhala 1.9.2025 alkaen. Rauhala on Kuopion Sibelius-Akatemiasta valmistunut musiikin maisteri. Hän toimii tällä hetkellä kanttorina Iisalmen seurakunnassa.
Virka oli avoinna 25.4.-11.5.2025. Virkaa haki kuusi henkilöä, joista neljällä oli kelpoisuus kanttorin virkaan. Heistä valintatyöryhmä kutsui haastatteluun kolme hakijaa, jotka antoivat myös musiikilliset näytteet. Heidät kaikki lähetettiin henkilöarviointiin.
Rauhalan erityisiksi vahvuuksiksi katsottiin vahva motivaatio kasvatustyön painotukseen kanttorin tehtävänkuvassa ja erittäin vahvat musiikilliset valmiudet annettujen musiikillisten näytteiden perusteella. Valmiudet tulivat esiin erityisesti muskari- ja nuorisomusiikin näytteiden heittäytyvässä ja avoimessa otteessa. Rauhala omaa myös erinomaiset valmiudet kasvatustyön innokkaaseen, uudistamismyönteiseen ja kokeiluhenkiseen työotteeseen.
Akaan seurakunnassa on kolme kanttorin virkaa.
Ruut Rauhala.
* * * *
Kirkkoneuvosto päätti myöntää diakoniatyöntekijä Eeria Suontaustalle palkatonta virkavapautta opintovapaan ajaksi 1.9.-30.11.2025.
* * * * *
Rippikoulun ryhmäkokojen ylitykseen myönnettiin lupa
Kirkkoneuvosto hyväksyi kesän 2025 rippikouluihin kohdistuvat ryhmäkoon ylitykset.
Akaan seurakunnan rippikoulun paikallissuunnitelmassa tavoitellaan enimmillään 25 hengen ryhmäkokoja. Kuluvan kesän rippikoulusta tuli kuitenkin poikkeuksellinen, kun Toukolan leirikeskus asetettiin käyttökieltoon viime kesänä. Rippikoulujen toteutus täytyi tämän jälkeen rakentaa uudelleen niin, että kesän leirit pidetään eri leirikeskuksissa Akaan ulkopuolella.
Ilmoittautumiset rippikouluun jakautuivat niin, että kesän 2025 leirit sekä päivärippikoulu tulivat täyteen. Ryhmäjaossa on huomioitu leirikeskusten majoitusmahdollisuudet, leiritoiveet ja kaverikoodit. Leiritoiveiden epätasaisen jakautumisen vuoksi kahdessa rippikouluryhmässä ylittyy 25 rippikoululaisen maksimimäärä: päiväriparilla riparilaisia on 26 ja Kesä 2:lla 53.
Päivärippikoulussa ylitys ei tuota ongelmaa, koska osallistujat ovat paikalla vain osan vuorokaudesta, ja toteutukseen osallistuu tavallista enemmän eli neljä työntekijää.
Kesä 2 -leiri toteutuu puolestaan suuressa leirikeskuksessa Lempiäniemen leirikeskuksessa Ylöjärvellä kahdessa erillisessä ryhmässä. Leirillä on myös tavallista enemmän sekä isosia (12 kpl) että työntekijöitä (7 kpl).
Vuoden 2025 rippikouluista voi lukea tarkemmin nettisivuiltamme: Rippikoulu - Akaan seurakunta
* * * * *
Diakonian taloudellisen avustamisen periaatteet hyväksyttiin
Akaan seurakunnan diakoniatyössä on päivitetty taloudellisen avustamisen käytäntöjä, jotka nyt tuotiin kirkkoneuvoston käsiteltäväksi. Päivityksen tavoitteena on selkeyttää ja yhdenmukaistaa avustamisen käytäntöjä.
Periaatteet perustuvat kirkkojärjestyksen määritelmään diakoniasta kristilliseen rakkauteen perustuvana apuna erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei auteta muulla tavoin.
Rahallinen tai materiaalinen apu on harkinnanvaraista, viimesijaista ja tilapäistä kriisiapua. Diakoninen tuki ei ole subjektiivinen oikeus, vaan se perustuu yksilölliseen arvioon ja tilapäiseen tarpeeseen. Ensisijainen vastuu avun tarjoamisesta on yhteiskunnalla, ja seurakunnan tuki täydentää sitä tilanteissa, joissa julkinen tuki ei ole riittävä tai saatavilla.
Taloudellisen avustamisen periaatteet tullaan julkaisemaan Akaan seurakunnan nettisivuilla.
* * * * *
Akaan hautausmaan huoltorakennushanke etenee
Kirkkoneuvosto päätti hyväksyä Akaan hautausmaan uuden huoltorakennuksen rakennuspiirustukset ja käynnistää rakennusluvan hakemisen. Lisäksi kirkkoherra Leena Sorsa valtuutettiin allekirjoittamaan rakennusluvan hakemisessa tarvittavat asiakirjat Akaan seurakunnan edustajana.
Rakennuslupahakemus uuden huoltorakennuksen rakentamisesta ja vanhan purkamisesta on toimitettu kirkkoneuvoston kokouksen jälkeen kaupungin rakennusvalvontaan, ja purkamista ja uudisrakennusta koskeva tarjouspyyntö on julkaistu Hilma-palvelussa (julkisten hankintojen palvelu).
* * * * *
Kirkkoneuvoston päätökset liitteineen ovat nähtävillä nettisivuillamme Päätöksenteko-sivulla.
13.6.2025 16.08