Kirkkovaltuusto hyväksyi kiinteistöstrategian vuosille 2025-31 - Toukolaan liittyen tehtiin yksi muutos
Akaan seurakunnan kirkkovaltuusto piti kokouksen torstai-iltana 27.2. Tällä kertaa oltiin koolla Kylmäkosken seurakuntatalolla.
Kokousmuistio liitteineen löytyy Päätöksenteko-sivulta.
Kappalaisen virkaan valittiin Kaisa Karema
Kirkkovaltuusto valitsi kirkkoneuvoston esityksen mukaisesti kappalaisen virkaan pastori Kaisa Kareman. Hän siirtyy uuteen tehtävään 1.5.2025 alkaen Hämeenlinnan-Vanajan seurakunnan vs. kappalaisen tehtävästä.
Kappalainen toimii Akaan seurakunnassa jumalanpalvelustyön työalavastaavana, papiston ja kanttoreiden esihenkilönä sekä tarvittaessa kirkkoherran sijaisena. Hän vastaa jumalanpalveluselämän sisällöllisestä kehittämisestä ja operatiivisesta johtamisesta. Hän on seurakunnan ohjausryhmän jäsen ja huolehtii hänelle annettavista hallinnollisista tehtävistä. Kappalainen osallistuu myös yleiseen seurakuntatyöhön sekä rippikoulutyöhön ja sovitusti työryhmän ohjaamiseen.
Lisäksi valtuusto päätti kirkkoneuvoston esityksen mukaisesti kappalaisen viran lakkauttamisesta ja seurakuntapastorin viran perustamisesta.
Kiinteistöstrategia hyväksyttiin yhdellä muutoksella, josta äänestettiin
Seurakunnan kiinteistöihin liittyvää kehittämistyötä ja päätöksentekoa ohjaava kiinteistöstrategia vuosille 2025-2031 hyväksyttiin kirkkovaltuuston kokouksessa yhdellä muutoksella, joka koski Toukolan leirikeskusta.
Hillevi Peltola teki esityksen, jonka mukaan Toukolan leirikeskus jätettäisiin strategiassa edelleen kohteisiin, joista luovuttaisiin, mutta leirikeskuksen tulevaisuudesta päätettäisiin vasta seuraavan valtuustokauden aikana ja viimeistään vuonna 2030. Alkuperäisessä kiinteistöstrategiassa oli linjattuna Toukolan asettaminen myyntiin jo vuoden 2025 aikana. Hillevi Peltolan mielestä leirikeskusta ei pitäisi myydä vielä kuluvan 2025 aikana, vaan ensin selvitettäisiin Toukolan mahdolliseen purkamiseen liittyvät kysymykset. Vuoden aikana ehdittäisiin myös saada kokemuksia leirien järjestämisestä muualla.
Hillevi Peltolan esitystä kannatti Kirsi Turunen. Jouko Rytkönen kannatti puolestaan pohjaesitystä. Asiasta äänestettiin, ja äänestyksessä pohjaehdotus sai 5 ääntä ja Hillevi Peltolan ehdotus 19 ääntä.
Ennen äänestystä käydyssä keskustelussa valtuutetut tekivät muutamia tarkentavia kysymyksiä ja kertoivat ajatuksiaan Toukolan käyttöön ja tulevaisuuteen liittyen. Jotkut olisivat kaivanneet vielä lisätutkimuksia leirikeskuksen kunnosta. Mahdollisuudesta saada kirkkohallitukselta avustusta uuden leirikeskuksen rakentamiseen kyseltiin myös. Hallintojohtaja Joonas Juntunen selvitti, että kirkkohallitus ei nykyään avusta ei-kirkollisiin rakennuksiin liittyviä rakennushankkeita, jollaisia leirikeskukset ovat.
Leirikeskuksen tilalle ehdotettiin myös pienempää rakennusta ja muistutettiin, että leirikeskusta eivät tarvitse vain rippikoululaiset ja nuoret, vaan kaikenikäiset lapsista vanhuksiin.
Kirkkovaltuuston kokouksissa on puheoikeus nuorten vaikuttajaryhmän edustajilla. Janica Helin luki valtuutetuille esityksen, jonka vaikuttajaryhmä teki helmikuussa 2025 kirkkoneuvostolle Toukolan leirikeskuksesta. Vaikuttajaryhmä on leirikeskuksen ja myös tontin myymisen kannalla, koska kiinteistö on epäkäytännöllinen ja järvi rehevöitymässä aiheuttaen sinileväongelman.
Vaikuttajaryhmän mielestä muualla järjestetyt leirit ovat olleet laadukkaampia ja halvempia. Ryhmä kannattaa vakituisen leiripaikan vuokraamista suurimpaan osaan leireistä. Lasten leirit tulisi järjestää mahdollisimman lähellä Akaata, mutta isompien leireille hieman pidempikään välimatka ei olisi ongelma, esityksessä todetaan.
Lisätalousarvio hyväksyttiin
Kirkkovaltuusto hyväksyi myös kiinteistöhankkeisiin liittyvän lisätalousarvion.
Akaan seurakunnassa on tarkoitus käynnistää kuluvan vuoden aikana kaksi kiinteistöstrategiaan kirjattua kiinteistöhanketta, jotka ovat Viialan kirkon perusparannushanke ja Akaan hautausmaan huoltorakennushanke. Ne alkavat hankesuunnitelmien sekä asbesti- ja haitta-ainekartoituksien tekemisellä. Lisäksi Viialan kirkkoon on tarkoitus tehdä rakennushistoriallinen selvitys.
Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot
Kirkkovaltuusto päätti myös, että edellä mainittuja hankkeita valmistelevan suunnittelu- ja korjaustoimikunnan jäsenille maksetaan kokouspalkkiot saman periaatteen mukaisesti kuin seurakunnan muidenkin toimielinten kokouksista.
Nuorten vaikuttajaryhmän kokouksista päätettiin kokouspalkkioksi 25 euroa/kokous ja yli kolmen tunnin kokouksista 40 euroa /kokous.
Kirkkovaltuusto kokoontui tällä kertaa Kylmäkosken seurakuntatalolla. Edellisiä kokouksia on pidetty Viialan seurakuntatalolla sen jälkeen kun Akaan seurakuntatalon käytöstä luovuttiin.
28.2.2025 17.21