Uutislistaukseen

Kotimaanavun joulukampanja kutsuu auttamaan

Kotimaanavun joulukampanja kutsuu auttamaan lähellä olevia ihmisiä ja lähtemään lähiauttajaksi sloganilla ”Ole lähiauttaja”. Tekojen tiistaina 28.11.2023 käynnistyvän kampanjan lahjoituksilla mahdollistetaan avun antamisen yksilöityyn ja ratkaistavissa olevaan hätään Suomessa. Kerätyt varat käytetään vuosien 2023–2024 aikana vähävaraisten auttamiseksi kotimaassa.

Suomessa on lähes 900 000 ihmistä, jotka elävät köyhyys- tai syrjäytymisuhan alla. Näistä 122 000 on lapsia – eli lähes Kuopion asukasluvun verran. Näissä perheissä elämä on sinnittelyä päivästä toiseen toimeentulon rajamailla. Jouluna ei ole varaa jouluruokaan, joululahjoista puhumattakaan. Köyhyyden taustalla on usein inhimillisiä ja ihmisestä itsestä riippumattomia syitä. Pahiten köyhyys koettelee pitkään perusturvan varassa eläneitä, mutta esimerkiksi onnettomuus, tulipalo, vakava sairastuminen, vammautuminen tai työttömyys voivat sysätä talouden raiteiltaan.

Valmiiksi pienituloisen talous voi yllättävässä kriisitilanteessa kaatua helposti kokonaan.Monelle vähävaraiselle pieni apu voi auttaa pysymään jaloillaan. Siksi Kotimaanapu rohkaisee tekemään ihmisen kokoisia lahjoituksia ja olemaan lähiauttaja.

Voit lahjoittaa valtakunnalliseen joulukeräykseen MobilePay 85508. Tai voit lahjoittaa verkkosivujenLinkki avautuu uudessa välilehdessä kautta.

Keräyslupa RA/2020/639

Lisätietoja Kotimaanavun sivuiltaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

20.11.2023 12.45