Kirkon keskusteluapu kuuntelee kesällä juttukaveria tarvitsevaa
Kirkon keskusteluapu on tavoitettavissa tänäkin vuonna koko kesän. Voit soittaa, chatata, kirjoittaa nettipäivystäjille tai lähettää kirjepostia.
Kirkon keskusteluapuun voi ottaa yhteyttä, kun jokin asia painaa mieltä. Viime aikoina yleisimpiä keskustelunaiheita ovat olleet ihmissuhteet, hyvinvointi ja arjen tilanne.
Kirkon keskusteluavun Palveleva puhelinLinkki avautuu uudessa välilehdessä päivystää joka ilta klo 18−24 ja Palveleva chat päivystää maanantaista perjantaihin klo 16−20. Palvelevaan nettiin voit kirjoitella milloin vain haluat.
Kirkkohallituksen sielunhoidon asiantuntija Petri Patronen taustoittaa kirkon keskusteluavun toiminta-ajatusta ja rohkaisee ottamaan yhteyttä eri kanavissa matalalla kynnyksellä: ”Jokainen meistä käy elämässään läpi vastoinkäymisiä, joiden kanssa tuntee olevansa yksin. Toisaalta ketään meistä ei ole tarkoitettu pärjäämään yksin. Kirkon keskusteluapu on olemassa, ettei kukaan jäisi yksin hätänsä kanssa. Missä oletkin ja kuka oletkin, sinua varten on joku, joka kuuntelee ja ymmärtää. Siksi kirkon keskusteluapu on perustettu."
Päivystäjät ovat kirkon koulutettuja vapaaehtoisia tai työntekijöitä eri puolilla Suomea. Keskustelut ovat aina luottamuksellisia ja nimettömiä. Yhteyttä ottaaksesi sinulla ei tarvitse olla akuuttia hätää vaan voit hyvin ottaa yhteyttä myös silloin, kun vain tarvitset jonkun jolle puhua.
Kirkon viestintä
19.6.2023 11.31