Uutislistaukseen

Kirkolle tunnustus työnohjaajakoulutuksesta

Suomen työnohjaajat ry on myöntänyt Vuoden työnohjaustunnustuksen 2023 Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle sen työnohjauksen hyväksi tekemästä työstä.

tyonohjaustunnustus-netti.png

Työnohjaustunnustus 2023 jaettiin Työnohjauksen päivänä 31.1.2023.

Tunnustuksen perusteluissa todetaan muun muassa, että ”kirkossa toteutetaan organisoitua ja laadukasta työnohjauskoulutusta, ja kirkko kehittää työnohjaustaan jatkuvasti. Nykyisin kirkon koko henkilöstöllä, ammatista riippumatta, on mahdollisuus sovitusti osallistua työnohjaukseen”.   

”Kirkon työnohjaus on kehittynyt systemaattiseksi myös rakenteensa puolesta. Työnohjauksista laaditaan sopimukset, ja tavoitekeskustelussa sekä prosessin päätösarvioinnissa on mukana myös ohjattavan esihenkilö. Näin työnohjaus kytkeytyy selkeästi työhön”, perusteluissa sanotaan. 

Työnohjauskoulutus kattaa koko kirkon

Kirkon työnohjauskoulutus alkoi vuonna 1972. Koulutuksen tarkoituksena oli heti alussa luoda koko kirkon kattava työnohjauksen verkosto. Koulutus on jatkunut säännöllisesti ja aktiivisena, ja sen kehitystyö jatkuu edelleen. Suomenkielisestä työnohjaajakoulutuksesta vastaa Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikkö, ruotsinkielisestä koulutuksesta Porvoon hiippakunta. Nykyisin työnohjaajakoulutusta ajatellaan kirkossa osana johtamiskoulutusten kokonaisuutta. 

Työnohjaus on oman työn tutkimista, arviointia ja kehittämistä, joka tapahtuu koulutetun työnohjaajan avulla. Se on työhön, työyhteisöön ja omaan työrooliin liittyvien kysymysten, kokemusten ja tunteiden yhdessä tulkitsemista ja jäsentämistä. Vuonna 2021 työnohjaukseen osallistui 1334 kirkon työntekijää. 

Kirkolla on merkittävä rooli työnohjauksen rantautumisessa suomalaiseen työelämään. Tänä päivänäkin kirkon työnohjaus ja sen työnohjaajakoulutus ovat laajasti arvostettuja myös kirkon ulkopuolella. 

Koulutettu työnohjaaja on työelämäasiantuntija

Koulutetusta työnohjaajasta seurakunta saa työelämäasiantuntijan, jonka osaamista voi hyödyntää työyhteisön sisäisessä sekä työelämätaitojen kehittämisessä.  

”Työnohjaajien avulla kirkossa vahvistetaan työntekijöiden ammatillista osaamista ja kehitetään kirkon työtä. Koulutus syventää ymmärrystä ihmisen psykodynamiikasta, vuorovaikutuksesta, ryhmäilmiöistä, työelämästä, työyhteisöistä, johtamisesta ja kirkosta hengellisenä yhteisönä. Koulutus parantaa myös itsetuntemusta”, kirkon työnohjaajakouluttajana vuodesta 2009 toiminut Markku Tynkkynen kertoo. 

Vuosittain koulutukseen osallistuu 20–40 henkilöä seurakunnista. Koulutus on osa kirkon omaa ammatillista täydennyskoulutusta, ja se on ollut hyvin suosittua. Eniten koulutusta hyödyntävät papit, diakoniatyöntekijät, sairaalasielunhoitajat ja perheneuvojat. Työnohjaus on selkeästi lisääntynyt myös nuorisostyönohjaajien ja muiden kasvatusalalla toimivien sekä kanttoreiden työssä. Kiinnostus on vähitellen levinnyt seurakunnissa myös muiden kuin hengellistä työtä tekevien joukossa. 

”Tulevina vuosina aiotaan lisätä enemmän erityisesti tiimien ja työryhmien sekä johto- ja esihenkilötehtävissä toimivien työnohjausta. Myös ohjattavien työnantaja sitoutetaan nykyistä paremmin työnohjausprosessiin. Lisäksi verkossa tapahtuvan työnohjauksen määrä tulee lisääntymään”, Tynkkynen sanoo. 

Kirkon viestintä

2023-02-01 10:22:00.0