Uutislistaukseen

Seurakuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntai 20.11.2022

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on päättynyt. Varsinainen äänetyspäivä on sunnuntai 20.11. klo 11-20. Äänestyspaikalle Akaan kirkkoon on myös kuljetus, aikataulu uutisessa.

kuvituskuva_äänestyspäivä.jpeg

Seurakuntavaaleissa valitaan 27 kirkkovaltuutettua Akaan seurakuntaan. He käyttävät korkeinta päätösvaltaa seurakunnan asioissa.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on päättynyt. Alustavien tietojen mukaan Akaan seurakunnassa ennakkoääniä antoi yhteensä 708 henkilöä, joista oman seurakunnan äänestäjiä oli 690. Akaan seurakunnassa on äänioikeutettuja kaikkiaan 9197 henkilöä. Ennakkoon äänesti näin ollen 7,7 prosenttia äänioikeutetuista.

Edellisissä seurakuntavaaleissa 2018 Akaan seurakunnan ennakkoäänestysprosentti oli 7,3. Akaan seurakunnan vaalilautakunta kokoontuu perjantaina 18.11. tarkistamaan ennakkoäänestysasiakirjat. Sen jälkeen selviää ennakkoäänestyksessä käyneiden lopullinen määrä.

Varsinaisena äänestyspäivänä sunnuntaina 20.11. on hyvää aikaa äänestää, mikäli ei ole äänestänyt ennakkoon. Akaan seurakunnassa äänestyspaikkana on Akaan kirkko (Sontulantie 2) Toijalassa. Äänestysaika on kello 11-20 ja vaalit alkavat heti jumalanpalveluksen päätteeksi.

Äänestyspaikalle järjestetään kuljetus Kylmäkoskelta ja Viialasta. Ensimmäinen kuljetus lähtee 20.11. klo 9.15 Kylmäkosken Tarpiakodin pihalta (Puistotie 1) ja Viialan kirkon parkkipaikalta klo 9.30. Matkan varrella pysähdytään tarvittaessa myös Kylmäkosken kirkolla. Ensimmäinen kuljetus tuo äänestäjät klo 10 alkavaan messuun Akaan kirkkoon. Paluumatkalle lähdetään messun ja äänestämisen jälkeen samaa reittiä. Toinen kuljetus lähtee Kylmäkoskelta klo 13 ja Viialasta klo 13.15, ja paluu tapahtuu äänestämisen jälkeen. Lähtö- ja paluupaikat ovat samat kuin aamulla.

 

2022-11-16 09:53:00.0