Uutislistaukseen

Tampereen Vanhan kirkon Walk in -terapia ja Skeittitapuli ovat vuoden Erkkateko 2022

Kirkon erityisnuorisotyön teko -palkinto 2022 on myönnetty Tampereen Vanhan kirkon Walk in -terapialle ja Skeittitapulille. Palkinnon myönsi Kirkon erityisnuorisotyöntekijät.

nuoria seisomassa ja istumassa pöydän ääressä vanhan kellotapulin juurella

Skeittitapuli on Kaarikoirat ry:n ja Tampereen Vanhan kirkon yhteinen hanke, joka toimii Vanhan kirkon kellotapulissa.

Walk in -terapia on nuorille suunnattua matalan kynnyksen lyhytterapiaa, johon voi tulla ilman ajanvarausta ja anonyymisti. Skeittitapuli puolestaan on Kaarikoirat ry:n ja Tampereen Vanhan kirkon yhteinen hanke, joka toimii Vanhan kirkon kellotapulissa. Skeittitapulissa voi huoltaa skeittinsä ja hengähtää hyvässä seurassa. Skeittitapulin on mahdollistanut Tampereen kaupungin nuorisotakuuavustus.

Tampereen seurakuntayhtymän ulkopuolisuuden ehkäisyn konkreettiset, uutta avaavat ja yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa toteutetut työmuodot ovat valtakunnallisesti edistyksellisiä. Vanhan kirkon tapa tehdä avoimesti yhteistä työtä niin, ettei kukaan jäisi yksin, ansaitsee palkintoperustelujen mukaan huomion ja kiitoksen.

Piispa Matti Repo jakaa Vuoden Erkkateko -palkinnon Tampereella Seurakuntien talossa Näsin Salin aulassa 25.5. klo 17.30.

Kirkon viestintä

18.5.2022 13.03