Koronan vaikutus seurakunnan toimintaan toukokuussa
Alueellinen pandemiaohjausryhmä on linjannut, että Pirkanmaalla otetaan käyttöön kansalaisten kasvomaskisuositus, joka noudattelee THL:n kasvomaskien käytön suosituksia. Sen mukaan jokainen voi oman harkintansa mukaan käyttää kasvomaskia suojatakseen itseään esimerkiksi ruuhkaisissa liikennevälineissä ja sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.
Maskin käyttöä kannattaa harkita erityisesti, jos on rokottamaton aikuinen, henkilöllä on riski saada vaikea koronatauti rokotuksista riippumatta ja tietää altistuneensa koronavirukselle (esim. perheessä on todettu korona).
Seurakunnan tilaisuuksissa maskin käyttö perustuu jokaisen, myös jokaisen työntekijän, omaan harkintaan. Edelleen turvavälien ja hyvän käsihygienian avulla on mahdollista ehkäistä koronan leviämistä.
2.5.2022 09.25