Uutislistaukseen

Kansallista veteraanipäivää vietetään Lappeenrannassa

Lappeenrannan kaupunki isännöi keskiviikkona 27.4.2022 Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlallisuuksia. Ohjelmaan kuuluvat olennaisena osana lipunnosto, juhlajumalanpalvelukset sekä seppeleenlaskut sankarihaudoille.

Autereista kesäistä taivasta, järvenselkä ja etualalla metsää. Teksti: Kiitos sisukkaasta työstä isien, kii...

27.4. vietetään kansallista veteraanipäivää. Tällä päivämäärällä päättyi Lapin sota ja samalla Suomen osallisuus toisessa maailmansodassa vuonna 1945.

Lappeen Marian kirkossa 27.4. klo 10 järjestettävässä juhlamessussa saarnaa Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen. Liturgina toimii Lappeen seurakunnan kirkkoherra Mika Lehtola. Mukana on myös Rakuunasoittokunta, kanttorina Riina Tölli.

Lappeenrannan kirkossa 27. 4. klo 10 järjestettävässä jumalanpalveluksessa saarnaa kenttäpiispa Pekka Särkiö. Liturgina Lappeenrannan seurakunnan kappalainen Mikko Ojanen, kanttorina Toni Pussinen.

Jumalanpalveluksia voi seurata verkossa seurakuntien YouTube-kanavista:
Lappeen Marian kirkko
Lappeenrannan kirkko

Mikkelin piispa sekä kenttäpiispa nostavat saarnateksteissään esille kiitoksen veteraaneille ja Ukrainan

Piispa Seppo Häkkinen toteaa saarnassaan: "Veteraanisukupolvi tietää erityisen hyvin sen, kuinka tärkeä asia on rauha. Maamme historiasta tai suvun kertomuksista välittyy myös nuoremmille taju rauhan merkityksestä. Se ei ole ollut itsestäänselvyys. Rauhaa kaivataan tälläkin hetkellä eri puolilla maailmaa sotien ja levottomuuksien keskellä. Erityisesti sota Ukrainassa on viime kuukausien aikana järkyttänyt päivästä toiseen.”

Kenttäpiispa Pekka Särkiö sanoo saarnassaan: ”Monia ahdistaa Ukrainan sota, jossa hyökkäävä Venäjä syyllistyy rikoksiin ihmisyyttä vastaan, ja ukrainalaiset puolustavat urheasti itsenäisyyttään. Sota koskettaa, kun muistamme, että suomalaiset ovat kokeneet saman taistelun ylivoimaista hyökkääjää vastaan. Kansallisen veteraanipäivän vietosta on tullut tärkeä osa vuotuisten valtiollisten juhlapäivien perinnettä. Juhlapäivä muistuttaa mieliimme veteraanisukupolven merkityksen maamme vapauden ja itsenäisyyden säilyttämisessä.”

Pääjuhlaan voi osallistua Yle TV1:n kautta

Veteraanipäivän lippukulkue ja seppeleenlaskut sankarihautausmaalla ovat vuorossa klo 11.15. Seurakunnat järjestävät hartaudet ja seppeleenlaskut 27.4. klo 10 myös Ylämaan ja Nuijamaan sankarihautausmailla sekä kunniakäynnin ja seppeleenlaskun Joutsenon sankarihautausmaan päämuistomerkillä.

Kansallisen veteraanipäivän pääjuhla toteutetaan kutsuvierastilaisuutena Lappeenrannan urheilutalolla. Suuri yleisö voi seurata juhlaa klo 14.00 alkaen Yle TV1:stä sekä Yle Areenasta.

Valtioneuvoston tervehdyksen esittää pääministeri Sanna Marin ja puolustusvoimien tervehdyksen kenraali Timo Kivinen.        

Seurakuntien tervehdyksen esittävät Lappeenrannan seurakunnan kirkkoherra Hannu Haikonen sekä Lappeenrannan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Timo Tynkkynen.

Kansallista veteraanipäivää on vietetty vuodesta 1987 lähtien Lapin sodan päättymisen vuosipäivänä 27.4. Kansallinen veteraanipäivän juhla on edellisen kerran järjestetty Lappeenrannassa vuonna 1996.

Kirkon viestintä

27.4.2022 09.59