Etelätuuli -konsertti Veljekset Löytty

su 8.11. klo 18.00
Veljekset Löytty Etelätuuli

Akaan kirkko

ETELÄTUULI - lämpimiä terveisiä ja hyvän mielen lauluja

Lämpimästi tervetuloa isänpäivän illan upeaan konserttiin!

Velj. Löytty on Jaakon, Sakarin ja Mikon muodostama afrofolk-yhtye.
Soittimina konserteissa on akustiset kitarat, banjo, huuliharppu,
bassorumpu ja basso. Kaikki kolme laulavat.

Konsertin kappaleet ovat suurimmaksi osaksi uusia ja omaa tuotantoa.
Laulujen aiheet liikkuvat maailmalla ja etenkin Afrikan maaperällä,
veljesten omissa lapsuusmuistoissa. Yhteisöllisyyden ja solidaarisuuden
teemat ovat vahvoja.

Uusi levy, Etelätuuli, ilmestyi kesällä 2026. Laulut ovat kaikki uusia,
veljesten tekemiä. Levyllä sovitukset ovat konserttiversioita
täyteläisempiä, ja sen on äänittänyt Tapio Ylinen. Levyllä soittaa myös
"serkkupoika" Jarkka Rissanen. Kannet on tehnyt Matilda Löytty.

Velj. Löytty on julkaissut vuonna 2017 edellisen levyn Mandoliini,
palmut ja pohjoinen viima. Veljeksillä on myös kullakin laajasti
tunnettu oma soolotuotanto.

Konsertti on ilmainen. Vapaaehtoisen käsiohjelman hinta on 15 €.
  • Musiikki Musiikki
  • Aikuisille Aikuisille

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Akaan seurakunta