Uutislistaukseen

Piispa Repo piispainkokouksessa: Kirkon haaste kasvukeskuksissa

Kirkon tulevaisuudelle on olennaista, miten se onnistuu tavoittamaan kasvukeskusten nuoret aikuiset, totesi Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo avatessaan hiippakuntansa alueella Lahdessa kokoontuvan piispainkokouksen tiistaiaamuna (28.8.).
Kirkon tulevaisuudelle on olennaista, miten se onnistuu tavoittamaan kasvukeskusten nuoret aikuiset, totesi...

Piispa Matti Repo Kylmäkosken kirkossa.

Kasteiden määrät vähenevät suhteessa hautausten määriin niin kaupungissa kuin maaseudulla. Kirkon tulevaisuuden haasteet ovat Revon mielestä polttavammat kuitenkin nimenomaan kaupungeissa.

”Seurakuntiemme toiminnan peruspiirteet ovat kehittyneet toisenlaisessa yhteiskunnassa ja sosiaalisen dynamiikan yhteisössä kuin jossa nyt elämme. Staattinen yhteiskunta tukee toistuvia toimintamuotoja, kaupunkimaiseen yhteiskuntaan puolestaan sopivat väliaikaiset yhteisöt.”

Repo kysyi, nähdäänkö kirkossa kaupungistuminen uhkana vai mahdollisuutena ja mitä kaupungistuminen tarkoittaa kirkon missiolle. Hän muistutti, että vaikka kokoava toiminta osoittaa merkkejä elinkaarensa päättymisestä, ihmisten kohtaamisen tarve ei ole vähentynyt.

Moni kaupunkilainen on valmis osallistumaan esimerkiksi matalan kynnyksen tilanteeseen, jossa on sekä jotain tuttua että jotain uutta. Tällaisia kirkkosalit täyteen koonneita tilanteita ovat olleet esimerkiksi Tampereen tuomiokirkossa pidetyt Juice Leskisen laulujen yhteislaulutilaisuudet sekä jumalanpalveluksen muotoon rakennetut Beatles-konsertit. Tällainen satunnainen seurakunnan toimintamuoto voi Revon mukaan toimia tien tasoittajana kirkkoon, mutta ei välttämättä synnytä sitoutumista.

”Kirkon tulevaisuudelle on olennaista, miten se onnistuu tavoittamaan kasvukeskusten nuoret aikuiset. Tämä ei merkitse haja-asutusalueiden seurakuntalaisten tai ikääntyvien ihmisten tarpeiden väheksymistä. On kuitenkin nähtävä, että uusia sukupolvia uusine arvoineen ja käytöstapoineen kasvaa kaupungeissa.”

Kaupungeissakaan kirkon tulevaisuutta ei piispa Revon mukaan tule etsiä vain uusista toimintamuodoista vaan seurakunnan hengellisestä olemuksesta, jota ilmentää sen jumalanpalvelus.

Seurakuntalaiset yhteisöllisyyden vahvistajiksi

Repo muistutti myös kirkon roolista paikallisen identiteetin vahvistajana ja jatkuvuuden kokemuksen tarjoajana. Jumalanpalvelukset, kirkkorakennukset ja niitä ympäröivät hautausmaat ovat olennaisia paikallisidentiteettiä tukevia tekijöitä.

Monien kunnan nykyisten tehtävien siirtyessä maakuntien vastuulle seurakunnan ja kunnan yhteistyölle voi Revon mukaan aueta uusia tarpeita ja mahdollisuuksia.

”Seurakunnan resurssit tuskin riittävät täyttämään kaikkia odotuksia, mutta sen tehtävänä voi entistä enemmän olla yhteisöllisyyden vahvistaminen”, Repo totesi. Myös seurakuntalaisilla itsellään on Revon mielestä edellytykset toimia yhteisöllisyyden vahvistajina, kun heille annetaan siihen tilaa, mahdollisuuksia ja oikeuksia. Seurakunnan olisikin kehityttävä entistä enemmän seurakuntalaisten omaksi yhteisöksi.

”Monilla kylillä on rukoushuoneita ja kappeleita, joiden käytöstä ja tilojen täytöstä ovat kyläläiset vastuussa. Kyläläiset voivat tuoda omat toimintapiirinsä omilla avaimillaan seurakunnan tiloihin ja sillä tavoin vahvistaa kokemusta yhteenkuuluvuudesta omassa seurakunnassa.”

Piispa Matti Revon puhe on kokonaisuudessaan liitteenäLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Piispainkokous kokoontuu Lahdessa 28.–29.8. Puheenjohtajana toimii ensimmäistä kertaa arkkipiispa Tapio Luoma, joka aloitti tehtävässään kesäkuun alussa. Kokouksen asialistalla on muun muassa Uskontojen kohtaamisen toimikunnan esitys uskontojen kohtaamisen ohjeiden laatimisesta.

Kirkon viestintä

2018-08-28 10:31:00.0