Akaan hautausmaan uusi huoltorakennus alkaa rakentua tällä viikolla
Uuden huoltorakennuksen rakentaminen Akaan hautausmaalle Toijalassa käynnistyy tällä viikolla. Rakennushankkeen aloituskokous pidettiin maanantaina 10.8.2026.
Uutta huoltorakennusta on odotettu pitkään, sillä nykyinen rakennus on tullut käyttöikänsä päähän. Uusi rakennus sijoittuu hautausmaan ison pysäköintialueen alaosaan, nykyisen rakennuksen alapuolelle parkkipaikan eteläpäätyyn. Yksikerroksinen, 168 neliömetrin kokoinen rakennus sisältää muun muassa hautaustoimiston, taukotilan, pukuhuoneet peseytymismahdollisuuksineen, wc-tilat sekä yleisö-wc:n, konehallin, tulityöpisteen sekä hiekan ja öljyn erottelukaivot. Puuverhoillun rakennuksen väri on havunvihreä.
Rakennuksen arvioidaan valmistuvan huhtikuun 2027 loppuun mennessä. Uuden huoltorakennuksen rakentaa Consti Korjausrakentaminen Oy, ja hankkeen valvojana toimii Jarkko Niemenmaa Sustera Oy:ltä. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 750 000 euroa, josta rakennuksen osuus on 670 000 euroa ja loput suunnittelu- ja valvontakustannuksia.
Hautausmaalla ja hautausmaatoimistolla voi asioida rakentamisen aikana entiseen tapaan. Kävijöiden käytössä on kuitenkin aiempaa vähemmän pysäköintitilaa, sillä työmaa-aitaukset sulkevat osan pysäköintialueesta. Siunaustilaisuudet järjestetään siunauskappelilla normaalisti.
Työmaalla tehdään töitä pääsääntöisesti arkisin kello 7-16. Työmaan vaiheita voi seurata etäämpää, mutta varsinaiselle työmaa-alueelle ei ole pääsyä turvallisuussyistä. Hautausmaalla kävijöitä pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta lisääntyvän liikenteen takia.
Kun uusi rakennus on valmistunut, vanha huoltorakennus puretaan, ja sen paikalle tulee viheralue.
Akaan seurakunta tiedottaa hankkeen etenemisestä rakennustöiden aikana.
Lisätietoja hankkeesta antavat:
- hallintojohtaja Joonas Juntunen, joonas.juntunen@evl.fi, puh. 040 358 3341
- huoltomestari Seppo Granroth, seppo.granroth@evl.fi. puh. 040 144 7499
Rakennushankkeen aloituskokouksen yhteydessä yhteiskuvaan asettuivat vasemmalta Leena Sorsa, kirkkoherra; Teemu Sorsa, vastaava työnjohtaja, Consti Korjausrakentaminen Oy; Sakari Heikkilä, työpäällikkö, Consti Korjausrakentaminen Oy; Kimmo Kuoppamäki, yksikönjohtaja, Consti Korjausrakentaminen Oy; Joonas Juntunen, hallintojohtaja ja Seppo Granroth, huoltomestari Akaan seurakunnasta sekä Jarkko Niemenmaa, projektipäällikkö, Sustera Oy. Uusi huoltorakennus nousee taustalla näkyvälle alueelle.
Kuva: Tuulikki Moisio
Kuva: Havainnekuva uuden huoltorakennuksen julkisivusta pohjoiseen.
Mon Aug 10 15:16:00 EEST 2026