Juhlimme sunnuntaina 12. lokakuuta 75-vuotiasta Viialan kirkkoa noin 120 hengen kesken. Kello 13 alkaneessa juhlamessussa liturgina ja saarnaajana toimi Kaisa Karema, kanttorina ja Viialan Kirkkokuoron johtajana Heikki Ali-Löytty, avustajana Sinikka Ylimäen messuryhmä. Iloisena yllätyksenä tapasimme Viialan seurakunnan entisen kirkkoherran Seppo Jarvan jakamassa ehtoollista. Juhlamessun jälkeen joimme kirkkokahvit ja Satu Uimi piti opastetun kierroksen Viialan kirkon tiloissa.

Hallintokappalainen Kaisa Karema nivosi juhlasaarnassaan hyvin päivän evankeliumitekstin Luuk. 14:1–6 Viialaan, elämään ihmisten keskelle.
- Tämä on evankeliumin ydin: Jumala pysähtyy meidän kohdallemme. Hän ei katso ohi, ei väistele, vaan kohtaa meidät - särkyneinä, sairaina, etsivinä.
- Ja juuri siksi tämä kirkko on olemassa. Se on paikka, jossa Kristus pysähtyy meidän viereemme - ei vain 75 vuotta sitten, vaan tänäänkin, Kaisa muistuttaa saarnassaan.

Kaisa pyysi ihmisiä katsomaan Viialan kirkon alttaritaulua Kristus Viialan kadulla. Se ei kuvaa Jeesusta kaukaiessa Galileassa, vaan tässä meidän keskellämme.
- Hän seisoo Viialan maisemassa, meidän arjessamme, meidän kadullamme. Hän ei ole vain historian hahmo, vaan elävä Vapahtaja, joka kulkee meidän kanssamme - myös silloin kun elämä tuntuu raskaalta, kun sydän on täynnä kysymyksiä tai kun kaipaa lohdutusta.
Alttaritaulun Kristus Viialan katukuvassa maalasi taiteilija Lennart Segerstråle. Taulu valmistui kirkon rakennusvaiheessa vuonna 1949. 

- Viialan kirkko on ollut 75 vuotta paikka, jossa tämä rakkaus on saanut näkyä. Rakkaus on saanut näkyä, kun joku on tullut yksin ja löytänyt yhteyden. Rakkaus on saanut näkyä, kun on itketty ja naurettu yhdessä. Rakkaus on saanut näkyä, kun on laulettu virsiä, jotka kantavat yli sukupolvien. Rakkaus on saanut näkyä, kun on kuultu sanat: Sinun syntisi annetaan anteeksi.

Juhlamessussa saimme laulaa yhdessä kirkkokuoron kanssa virsiä sydämemme kyllyydestä. Messun lopun kiitosrukouksena lauloimme seisten kiitollisena Soi kunniaksi Luojan.

Kaisa Karema totesi saarnan lopuksi, että Viialan kirkon historiassa on monia vaiheita. Tänään voimme kiittää menneestä, mutta katsomme eteenpäin. Hän pohti, millaista kirkkoa Viiala tarvitsee seuraavan 75 vuoden aikana.
- Ehkä sellaisen, joka yhä pysähtyy, kohtaa, koskettaa ja parantaa. Sellaisen, jossa Kristus ei ole vain taulussa, vaan elämässä - meidän sanoissamme, teoissamme, katseissamme.

Teksti ja kuva: Jaana Viitakangas-Klemola

Viialan kirkon 75-vuotisjuhlamessun alkukulkue.