Uutislistaukseen

Presidentti Niinistön kahden rukouspäivän julistus 2021

Pysykää minun rakkaudessani, niin tuotatte paljon hedelmää (Joh.15: 5-9). Vuoden 2021 rukousviikon teema muistuttaa meitä rakkaudesta ja solidaarisuudesta, joka tuottaa yhteisöille hyvää. Rukouspäivän evankeliumi varoittaa egoistisesta maailmankuvasta ja oman edun tavoittelun vaaroista. Osallisuus ja rakkaus toimivat vastavoimana itsekeskeiselle ajattelulle ja toiminnalle.

viinirypälepuu, jossa raamatun teksti pysykää minun rakkaudessani, niin tuotatte paljon hedelmää

Mennyt vuosi on ollut ihmiskunnalle raskasta aikaa sairauden ja menetysten keskellä. Lähikontaktien vähäisyyden vuoksi ihmiset kaipaavat yhteyttä ja hyväksytyksi tulemisen kokemusta. Olemme ihmiskuntana uuden edessä: Meidän tulee työskennellä turvallisuuden vahvistamiseksi ja terveyden edistämiseksi kaikkialla. Voimme voittaa taloudelliset haasteet vain yhteisen vastuuntunnon ja toiminnan kautta.

Rukouspäivän teema rakkaudessa pysymisestä ja hedelmällisestä työstä on pandemian keskellä hyvin käytännönläheistä. Ihmisten hyvinvoinnista huolehtiminen ja sairauden leviämisen estäminen ovat vaatineet meiltä toimenpiteitä ja varovaisuutta. Jokainen voi pitää lähipiiristään huolta. Oikealla hetkellä lausutut hyvät sanat kantavat arjen keskellä. Pysyminen elämää kannattelevien voimien varassa silloinkin, kun oma elämä on yksinäisyyden tai sairauden murtamaa, on tärkeää. Avun saa rohkeasti ottaa vastaan.

Evankeliumi puhuu viinitarhasta, jota Luoja itse hoitaa. Ihmisinä olemme osa suurta luomakuntaa, jonka monimuotoisuus on suunnaton. Luonnon kauneus herättää kiitollisuutta ja vahvistaa tahtoa luomakunnan rikkauden säilyttämiseen. Vastuuviikon teema kohtuullisuudesta muistuttaa meitä tavoittelemaan oikeaa asennetta luonnon puhtauden säilyttämiseen ja ilmaston lämpenemisen estämiseen. Kohtuullisuus suhteessa toinen toiseemme vapauttaa keskinäisestä kilpailusta ja itsekeskeisestä ajattelusta.

Rukouspäivät ekumeenisella rukousviikolla 18. tammikuuta ja ekumeenisella vastuuviikolla 24. lokakuuta tarjoavat mahdollisuuden itsetutkisteluun sekä rakkauden ja osallisuuden kokemiseen. Rukousviikko muistuttaa, että rakkaus ei näy vain puheissa, vaan teoissa. Vaikeina aikoina meidän sanamme ja tekomme punnitaan. Osallisuus on usein oman ja kanssaihmistemme vajavuuden kantamista.

Rukouspäivän Vanhan testamentin tekstissä kuvataan, miten Jumala muuttaa kivisydämen eläväksi sydämeksi. Sisimpämme kylmetessä emme osaa rakastaa, mutta rukouksessa saamme vastaanottaa avun Luojaltamme, elämän ja rakkauden antajalta.

Rukouspäivänä kirkot rukoilevat rauhaa ja terveyttä maailmaan, rakkautta ja osallisuutta ihmisten välille ja varjelusta koko luomakuntaan. Rakkaus synnyttää empatiaa, solidaarisuutta ja hyviä tekoja lähimmäisten elämään. Rukouspäivänä saamme jättää koko maailman ja oman elämämme Korkeimman suojaan. 

Helsingissä 27. lokakuuta 2020

Tasavallan presidentti

Sauli Niinistö

2021-01-15 11:08:00.0