Uutislistaukseen

Yhteisvastuukeräyksellä kerättiin kaksi miljoonaa euroa tukeen lapsiperheille

Yhteisvastuukeräyksen 2020 kohteena oli vanhemmuuden tukeminen Suomessa ja maailmalla. Koronakevät keskeytti hyvin startanneen kampanjan lähikeräykset ja tiputti keräystuloksen yli miljoonalla eurolla viimevuotisesta.

yhteisvastuu 20201 kuvituskuvassa isä lasten kanssa keittiössä

Kahden miljoonan euron keräystuotoilla rahoitetaan vuonna 2021 starttaava Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Pelastakaa Lapset ry:n perheitä tukeva hanke. Seurakunnat toteuttavat tuotoilla monipuolisia tapahtumia ja toimintoja perheiden hyväksi ympäri Suomen. Suurin osa tuotosta ohjataan Kirkon Ulkomaanavun ruohonjuuritason työhön kehittyvissä maissa.

”Keräsimme tänä vuonna varoja vanhemmuuden tukemiseen teemalla SINÄ RIITÄT hyvään vanhemmuuteen. Yhteisvastuukeräys katsoi tärkeäksi olla helpottamassa perheiden arkea yhteistyössä perhetyöhön erikoistuneiden kumppaneidemme Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Pelastakaa Lapset ry:n, Kirkon Ulkomaanavun ja seurakuntien perhetyön kanssa”, sanoo Kirkkopalvelujen keräysjohtaja Tapio Pajunen.

Keräyksen aktiivisimpaan aikaan iskeneen koronakriisin vuoksi kaikki lähikeräystoimet jouduttiin keskeyttämään, ja lukuisat konsertit, myyjäiset ja tapahtumat jouduttiin perumaan. Erityisen suuren loven keräystulokseen aiheuttivat äitienpäivätapahtumien perumiset ympäri Suomen. Tällä kaikella oli vaikutusta keräystulokseen, joka pienentyi viimevuotisesta kolmanneksella ja jäi 1 995 818 euroon.

Hätäapua, toimeentulotukea ja jatkoa koulunkäynnille

Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosentilla tuetaan lapsiperheitä Kirkon Ulkomaanavun kohteissa maailman köyhillä katastrofialueilla.

”Koronaviruksen myötä hidastunut talous ja koronarajoitukset ovat vieneet monilta vanhemmilta toimeentulon toimintamaissamme, joista useissa rajoitukset ovat jatkuneet tauotta maaliskuusta asti. Yhteisvastuuvaroilla olemme pystyneet toimittamaan hätäapua ja tukemaan perheiden toimeentuloa sekä lasten koulunkäynnin jatkumista koulujen ollessa kiinni”, kertoo Kirkon Ulko-maanavun humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva.

Keräyksen kotimaiset kumppanit Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Pelastakaa Lapset ry tehostavat lapsiperheitä tukevia toimintojaan 20 prosentilla keräytyistä varoista. Käytännön tukitoimet käynnistyvät pilottihankkeina vuoden 2021 alkukuukausina.

Loput 20 prosenttia varoista käytetään seurakunnissa tehtävään, vanhemmuutta tukevaan työhön. Seurakunnat ideoivat ja käyttävät varat vaihtelevin tavoin. Esimerkiksi Heinolassa pikkulasten vanhemmat pääsivät menneellä viikolla nauttimaan vapaaillasta musiikin ja illallisen merkeissä samalla kun perheen pikkuväelle oli järjestetty lastenhoito.

Vuoden 2020 keräystulos luovutettiin keräyksen suojelijalle, tasavallan presidentti Sauli Niinistölle 13.11.2020.

Kirkon viestintä

Ensi vuonna Yhteisvastuukeräys tukee taloudellisissa vaikeuksissa olevia ikäihmisiä. 7.2.2021 alkavaa keräystä suunniteltaessa on jo monin tavoin valmistauduttu siihen mahdollisuuteen, ettei lähikeräyksiä voida ensi keväänäkään tehdä.

2020-11-13 15:26:00.0