Uutislistaukseen

Kirkkolaki ei taivu tällä hetkellä etäkokousten käyttöön

Seurakunnat toivovat aktiivisesti, että niiden päättävien elimien sähköiset kokoukset olisivat mahdollisia vallitsevassa Covid-19-epidemiatilanteessa.

Toisin kuin kuntalaissa kirkkolaissa ei kuitenkaan vielä tällä hetkellä ole säännöksiä sähköisistä kokouksista. Keväällä valtioneuvoston linjaus poikkeusoloista ja valmiuslain soveltamisesta mahdollisti kirkkohallituksen antamaan väliaikaisen määräyksen. Silloin kevään pahimpaan epidemia-aikaan seurakuntien ja seurakuntayhtymien toimielimet saattoivat pitää sähköisiä kokouksia.

Kun valmiuslakia ei sovelleta, kirkkohallituksella ei ole toimivaltaa antaa poikkeusmääräyksiä. Epidemia ei vielä sellaisenaan oikeuta poikkeamaan lainsäädännön velvoitteista.

Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää toteaa kirkkohallitukselle antamassaan lausunnossa, että “kun valtioneuvosto on todennut poikkeusolojen päättyneen, kirkkohallitus ei voi antaa väliaikaista määräystä, joka sallisi sähköisen kokouksen. Kirkon toimielimissä on siksi vallitsevissa normaalioloissa sovellettava toimielimen päätösvaltaisuutta koskevia kirkkolain säännöksiä, jotka edellyttävät jäsenten läsnäoloa kokouksessa päätösvaltaa käytettäessä”.

Uudessa kirkkolakiehdotuksessa sähköinen kokouskäytäntö on huomioitu

Tämän hetken arvioiden mukaan pandemian toisen aallon huippu koetaan marras–joulukuussa. Nykyisen kirkkolain muutosehdotuskaan ei ehtisi tuoda helpotusta kokoustilanteeseen. Valmistelussa olevassa kirkkolakiehdotuksessa mahdollisuus sähköisiin kokouksiin on huomioitu.

Kirkossa seurataan THL:n valtakunnallisten ohjeiden lisäksi paikallisten aluehallintovirastojen ja sairaanhoitopiirien ohjeita. Kirkkohallitus korostaa seurakunnille, että kaikessa toiminnassa terveydenhuoltoviranomaisten ohjeiden noudattaminen on ensiarvoisen tärkeää.
 

Kirkon viestintä

2020-10-12 11:00:48.0