Uutislistaukseen

Laskiainen - matka kohti pääsiäistä alkaa

Laskiaissunnuntaita vietetään tänä vuonna 11.2. Laskiaissunnuntaina luettavat raamatuntekstit kertovat siitä, miten Jeesus alkaa kulkea kohti Jerusalemia, missä hänet vangitaan ja tuomitaan kuolemaan. Kuolema ei kuitenkaan kristityille merkitse loppua.

Laskiaissunnuntaita seuraavana keskiviikkona vietetään tuhkakeskiviikkoa, josta alkava paastonaika kestää 40 arkipäivää pääsiäissunnuntaihin asti.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko järjestää paaston aikana Ekopaasto-kampanjan jo seitsemännen kerran. Tämän vuoden kampanjassa hiljennytään ja kohdataan ympäristöasioiden herättämiä tunteita. Osana kampanjaa järjestetään ekopaastoretriitti Heponiemen hiljaisuuden keskuksessa Karjalohjalla.

laskiainen

Kuva: Markku Pihlaja/kirkon kuvapankki

2018-02-02 09:37:01.0