Uutislistaukseen

Japanin lähetystyöntekijä Asta Vuorinen vieraili kertomassa työstään

Akaan seurakunnan Japanin nimikkolähetti Asta Vuorinen vieraili Akaassa keskiviikkona 18.9. Päivällä hän kertoi työstään sanoin ja kuvin  lähetyspiirissä Toijalassa ja illalla seurakuntaillassa Viialan seurakuntasalissa. Asta tekee työtään Suomen evankelis-luterilaisen Kansanlähetyksen kautta. Kaksi ensimmäistä vuotta on kulunut kieliopinnoissa.
asta pihalla sateenkaari.jpg

Akaan seurakunnan Japanin lähetti Asta Vuorinen vieraili Akaassa 18.9.2019

Asta Vuorinen on kolmekymppinen Pälkäneeltä kotoisin oleva nainen, joka sai muutama vuosi sitten kutsun lähetystyöhön. Se kutsu vei hänet Japaniin, jossa on kieliopintojen jälkeen alkamassa varsinainen työ seurakunnassa.

Asta on viihtynyt Japanissa oikein hyvin ja hän kokeekin palaavansa kotiin, kun hän lentää lokakuussa takaisin Japaniin. Hänellä on siellä hyvä asunto ja maassa kuulema kaikki toimii hyvin ja sujuvasti. Tosin jonottamaan joutuu, onhan asukkaita pinta-alaltaan Suomen kokoisessa maassa 126 miljoonaa.

Nippon-piiri on toiminut Akaassa jo yli 30 vuotta. Piiriläiset ovat tukeneet nimenomaan Japanin lähetystyötä. Niinpä piiri järjesti Astan vierailuiltaan Viialaan myynti- ja arpajaispöydän Japanin lähetyksen tukemiseksi. Kuvassa Astan kanssa Aila Laaksonen.

Teksti ja kuvat: Jaana Viitakangas-Klemola

2019-09-20 13:42:00.0