ILMOITTAUTUMISET

 

Ilmoittautuminen päiväkerhoon ja puuhis-kerhoon kaudelle 2024-2025 on käynnistynyt.

Ilmoittautumiskaavakkeen löydät täältä.

Elokuussa 2024 käynnistyvien ryhmien kokoontumisajat ja -paikat määräytyvät sen mukaan, minne ilmoittautuneita tulee. Kerhoille ei ole siis valmista aikataulua rakennettuna, vaan ilmoittautuessa perheet pääsevät esittämään toiveita kellonajasta sekä paikasta. 

Päiväkerhot ovat tarkoitettu vuonna 2019-2022 syntyneille lapsille. Kerhon voi aloittaa, kun on täyttänyt 2-vuotta. Päiväkerhot kokoontuvat kahdesti viikossa, 2-3h kerralla. 

Puuhis on tarkoitettu vuonna 2017-2019 syntyneille lapsille, eli viskari-eskari-ekaluokkalaisille. Puuhis kokoontuu kerran viikossa arki-iltana. Kerhossa ulkoillaan, leikitään yhdessä, askarrellaan - vaihtelevasti erilaista puuhaa.

Ilmoittautuminen on auki sunnuntaihin 5.5.2024 saakka, jonka jälkeen ilmoittautuneisiin ollaan yhteydessä aikataulujen suhteen.

 

 

 

Palautetta toiminnasta

Toivomme saavamme palautetta järjestämästämme toiminnasta (tapahtumat, kerhot, leirit ym).

Palautekaavakkeen löydät täältä.

Jokainen annettu palaute on arvokas!

 

 

Lisätietoa kerhoista ja muskareista löydät vasemman reunan valikosta.

 

Lasten kerhojen ilmoittautuminen kaudelle 2024-2025 alkanut