Rippikoulu

 

Rakas rippikouluikäinen, siis noin 15 - vuotias.
Elät sitä vaihetta elämässäsi, että on kastekoulun aika.
Pitkin tähänastista elämääsi olet niin kotona kuin koulussakin
saanut elämyksiä ja tietoa kristillisen uskon perusasioista.

Kenties jo äidin vatsassa olet aistinut, että äiti ja moni muukin puhuu
Elämän Antajalle juuri sinusta.
Äidin ja monen muun sinusta tietävän rukoukset ovat kantaneet
sinua tähän päivään asti.

Tiesi on kulkeutunut Akaan seurakuntaan, joten sen vastuulla on
antaa sinulle kristillistä opetusta pähkinänkuoressa eli tiivistetysti.
Näin voit sitten kysyville vastata, kuinka kristitty ihminen uskoo ja
elää ja kuinka se seurakuntaansa hoitaa.

Käy siis peremmälle oheisista porteista. Ne johtavat kaikki vihdoin
kirkon alttarille siunattavaksi ja nauttimaan ensimmäistä itsenäistä
Herran ehtoollista. Sinut kasteessa armoliittoon otettua ravitaan
siinä erilaisten kristittyjen kanssa yhdessä.  Siinä itse kutakin myös
varustetaan palveluksen työhön.

Kristityn osana on ottaa vastaan uskon lahja ja ruveta kulkemaan
sen viitoittamaa tietä toisten ihmisten luo.
Se matka on kulkemisen arvoin. Käy rohkeasti mukaan!

 

 

 

 

Rippikouluryhmät 2012

Talvi-Toukola

Tunturiripari

Toukola 1

Toukola 2

Toukola 3

Toukola 4

Päiväripari

Päivölän ripari

Muualla riparin käyvät