Lasten Pikkukappeli-hanke Akaan seurakunnassa

Muutamissa seurakunnissa Suomessa on rakennettu lapsityön käyttöön leikkimökkikirkko. Leikkimökkikirkko voi nimensä mukaisesti olla leikkimökki, pienempi tai suurempi, mutta se siunataan kirkkokäyttöön. Kirkko sopii esimerkiksi päiväkerholaisten, pyhäkoululaisten tai koululaisten käyttöön.

Akaan seurakunnan leikkimökkikirkko hanke, sittemmin Lasten Pikkukappelihanke, käynnistyi keväällä 2010. Seurakuntalaisen tekemän aloitteen pohjalta Akaan kirkkoneuvosto päätti olla tukemassa hanketta. Ideana on rakentaa kirkko perinteiseen tapaan lahjoitusvaroin ja talkoovoimin, ja olla samalla herättelemässä alueellista yhteishenkeä eri alueilla asuvien kesken, sekä yhteistyötä eri toimijoiden, yhteisöjen ja yritysten välille.


 

 

Tällä hetkellä:  Sisämaalaustyöt käynnissä. Haaveillaan jo valmiista pikkukappelista.