Seurakunnassa on monenlaista toimintaa ympäri vuoden kouluikäisille lapsille ja nuorille. Kouluikäisille on kerhotoimintaa, leirejä ja retkiä. Rippikouluun kutsutaan kaikki 15-vuotiaat. Isostoiminnassa on moneksi vuodeksi kivaa tekemistä. Nuorisotyö järjestää viikkotoimintaa, leirejä ja retkiä. Nuorisokahvilassa voi lauantaisin viettää aikaa ja tavata tuttuja.
Tärkeitä paikkoja ovat Nuokkari, Pappila, Manala, Toukola ja Kumpula. 

Tule mukaan, sinulle on paikka kotiseurakunnassasi!

Rippikoululaisia veneessä rannalla.

AKAAN
SRK:N
RIPARI-
VUOSI
2018


Tervetuloa!
■    Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa
elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä
vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin. Siellä
tutustuu itseensä, kavereihin, saa uusia kavereita ja
oppii keskeisiä asioita suomalaisen elämänmuodon
yhdestä peruspilarista, kristillisestä uskosta.
Toivomme, että ripari on ensi vuoden ykkösjuttu, jolloin
harrastukset ja mahdolliset lomat ja kesätyöt joustavat
rippikoulun tapaamisten ja leirin osalta. Rippikoulun
tapaamisia on eri puolilla seurakuntaa, joten joskus
tarvitset kotoasi kyyditystä.


■    Tässä kirjeessä on mukana ilmoittautumislomake,
jonka rippikoululainen palauttaa henkilökohtaisesti Toijalaan
seurakuntatalon Nuokkariin, Sontulantie 1 (Nuorisotoimisto,
seurakuntatalon Sontulan puoleinen pääty,3.krs) tai Viialan
Pappilaan, kirkonmäelle, Nordintie 5. Nuokkari on
ilmoittautumista varten
avoinna ti 10.10. ja to 12.10 ja Pappila ke 11.10. klo 15-17.
■    Oman ryhmäsi opettaja lähettää sinulle kirjeen siitä, mihin
ryhmään sinut on valittu.

■    Ilmoittautumispaperi palautetaan, vaikka menisi muualle
riparille. Srk.yhteysjakso toteutetaan kuitenkin aina omassa
seurakunnassa. Muualla rippikoulun käyvistä tehdään oma
ryhmä tähän jaksoon. Ryhmästä vastaa nuorisotyönohjaaja
Hele Ali-Löytty.
Ripariterveisin Akaan srk:n riparitiimit


Hyvät vanhemmat
■    Nuortanne kutsutaan mukaan rippikouluun. Rippikoulu
on osa kasteopetusta, jota seurakunnassa tarjotaan ja
annetaan kasteessa seurakunnan jäsenyyteen liitetyille.
Rippikoulussa opitaan kristinuskon keskeisiä asioita ja
niiden ymmärtämistä. Rippikoulun käyminen antaa
kirkon jäsenelle oikeuden kirkolliseen avioliittoon
vihkimiseen..
■    Konfirmaatio on juhlava huipentuma rippikoululle ja
samalla uuden alku. Konfirmaatio merkitsee
vahvistamista ja siinä muistutetaan jo kasteessa
saadusta lahjasta, Taivaan Isän lapseudesta.
Siunaaminen ja esirukous ovat keskeisiä elementtejä
konfirmaatiossa. Konfirmaation jälkeen voi osallistua
ehtoolliselle itsenäisesti ja toimia kummina.


■    Rippikoulu on kysymysten, kysymisen, vastausten etsimisen
ja niiden aavistelun aikaa. Valmiita vastauksia on joitakin,
pohdintaa ja suuntaviittojen etsintää sitäkin enemmän.
Uskoon ja kristinuskontoon liittyvien kysymysten lisäksi
rippikoulussa pohditaan laajemminkin nuoren elämään
liittyviä kysymyksiä: Kuka minä olen? Mistä tulen? Meidän
perhe – oma unelma perheestä. Seurustelu ja seksuaalisuus.
Miksi on kärsimystä? Elämän kysymystensä kanssa nuori
tarvitsee tukeanne ja panostanne pohdintaansa.
■    Rippikoulu on osa suomalaisen nuoren aikuistumis- ja
itsenäistymisprosessia. Haluamme olla tukemassa nuorta ja
hänen vanhempiaan tässä elämänvaiheessa.
■    Jokaisella rippikouluryhmällä on oma vanhempainilta, jonne
lähetetään erillinen kutsu.
■    Olkaa rohkeasti yhteydessä ripariopettajiin, jos joku asia
askarruttaa mieliä.


Rippikouluryhmät
Leiri maksaa 120 €, päiväkoulu on ilmainen

■    Talvi-Toukola 28.12.17 – 5.1.18
Rippileiri talvisessa Toukolassa joulun tunnelmissa.
Konfirmaatiomessu to 10.5.18 Kylmäkosken kirkossa.
■    Talvi-Marttinen 28.12.17 – 5.1.18 Marttisissa Virroilla.
Konfirmaatiomessu ma 2.4.18 Viialan kirkossa
Talvileireilläkin ulkoillaan joka päivä, joten kunnolliset
ulkoiluvaatteet ovat tarpeelliset.

■    Toukola 1  4.- 12.6.18
Konfirmaatiomessu su 17.6.18 Kylmäkosken kirkossa
■    Kumpula  4.- 12.6.18
Konfirmaatiomessu su 17.6.18 Akaan kirkossa
■    Toukola 2  25.6.- 4.7.18
Konfirmaatiomessu su 8.7.18 Viialan kirkossa
■    Toukola 3  16.- 25.7.18
Konfirmaatiomessu su 29.7.18 Akaan kirkossa
■    Toukola 4  30.7.- 7.8.18
Konfirmaatiomessu su 12.8.18 Akaan kirkossa
■    Päivärippikoulu 23.- 27.7. ja  30.7.- 3.8.18 Viialassa leirikeskus
Kumpulassa.
Konfirmaatiomessu su 5.8.18 Viialan kirkossa


Akaan srk:n rippikoulu
■    Aloitusjakso
marraskuu—tammikuu
tapaaminen, konsertti, kirkkoseikkailu, kolme
ulkoläksyä, jp.opetus ja rippikoulujumis 28.1.2018
■    Talviriparit tässä välissä.
■    Srk.yhteysjakso
helmikuu—huhtikuu
srk.yhteysjakson kortit, oma jumalanpalvelus, palvelutehtävä,
kokoontumisia, korttien palautus
■    Toukokuu
vanhempainilta, viimeinen kokoontuminen, korttien tarkastus
■    Kesä-elokuu
leiri, konfirmaatioharjoitus, konfirmaatiomessu, jossa kummit
siunaamassa

■    Jos kysyttävää rippikoulusta, niin soitto:
Hele Ali-Löytty p. 040 5435906

Ilmoitautumislomake 2018

 

Ota yhteyttä

Hele  Ali-Löytty
Nuorisotyönohjaaja
Akaan seurakunta
Sontulantie 1
37800 Akaa
Rauli Helenius
Seurakuntapastori
Akaan seurakunta
Sontulantie 1
37830 Akaa
Henni-Säde Kopperi
Nuorisotyönohjaaja
Sontulantie 1
37800 Akaa
Janne Salonen
Nuorisotyönohjaaja
Akaan seurakunta
Sontulantie 1
37800 Akaa
Hanna-Mari Yogaswaran
Kasvatuksen työalavastaava
Sontulantie 1
37800 Akaa