Sururyhmä

Elämässä on harvoja asioita mitä ei pysty välttämään, mutta surun kohtaaminen on asia, joka väistämättä tulee joskus jokaisen kohdalle. Tunnetko olevasi yksin surun kanssa?
 
Seurakunnassa järjestetään aika ajoin sururyhmiä, vertaisryhmiä omaisensa menettäneille. Sururyhmä on tärkeä purku- ja latauspaikka, toisistaan välittävien ja toisiaan tukevien muodostama vertaisryhmä, jossa on lupa surra, näyttää suruaan, keskustella ja kysyä vaikeitakin kysymyksiä luottamuksellisessa ilmapiirissä. Suru on menetyksen luonnollinen seuraus, jota ei pidä pelätä. Surun läpikäymiseen voi tarvita toisen ihmisen apua ja lohdutusta. Ennen kaikkea silloin tarvitaan aikaa, rauhaa ja kykyä kuunnella itseään. Joskus suru, eri syistä johtuen voi olla kätkettynä vuosiksikin, mutta joskus tulee sen purkamisen aika. Valo alkaa lisääntyä.
 
Olet tervetullut ryhmään. Toivomme voimia sekä Taivaan Isän siunausta ja huolenpitoa arkipäiviisi.

Mahdollisuus keskustella myös henkilökohtaisesti

Muistathan, että seurakunnan työntekijät ovat sinua varten silloin kun sinä tarvitset. Soita rohkeasti ja sovi oma aika.

Seuraava sururyhmä

 Tiedustelut Mari Pakkaselta  040 7257 426

Akaan kirkon liljoja