Lapsityö
Lastenohjaaja Kirsti Karrinmäki 040 7422 711
Päiväkerhot ja Avoimet päiväkerhot kokoontuvat seurakuntatalossa (Lehtitie 3)
Maanantaina 3-vuotiaat klo 9.00 - 11.00
Maanantaina ja keskiviikkona 4-5-vuotiaat klo 12.30 - 15.30
Tiistaina ja torstaina Avoin päiväkerho klo 9.30 - 11.30
Tiistaina ja torstaina 4-vuotiaat 12.30-15.30
Päiväkerho on paikka, jossa opetellaan käytännön toiminnassa kristillistä lähimmäisenrakkautta. Opetellaan myös sosiaalista kanssakäymistä ja toisen huomioon ottamista sekä turvallisen ilmapiirin luomista. Lapsille annetaan läheisyyttä ja hänen kysymyksiinsä vastataan.
Kerhossa hiljennytään kuuntelemaan Raamatun kertomuksia, leikitään, lauletaan, askarrellaan, piirrellään, maalataan, ulkoillaan ja kuunnellaan satuja.
Päiväkerhotyöhön kuuluvat myös perhekirkot, kirkkovuoden teemojen toteutukset mm. pääsiäis- ja jouluhartaudet lapsiperheille, päiväkerhoille, päiväkodille, perhepäivähoitajille sekä esikouluille lapsineen. Lisäksi ohjelmaan kuuluvat kesäkerhot, perheleirit, perheretket, joulujuhla ja jouluaskartelut.
Kappeliseurakunnassa toimii myös avoin päiväkerho, jossa lapset ja aikuiset viettävät aikaa yhdessä. Se kokoontuu kaksi kertaa viikossa kaksi tuntia kerrallaan. Ilmoittautua ei tarvitse eikä ikärajaa ole. Kerran kuukaudessa on mahdollisuus ruokailla (6€/aikuinen). Kerhossa leikimme, laulamme, askartelemme ja hiljennymme kirkkovuoteen liittyvien aiheiden ympärille.
Pyhäkoulu toteutuu kerran kuukaudessa esikouluissa ja päiväkodissa sekä kerran kuukaudessa seurakuntatalossa jumalanpalvelusaikaan klo 10.
Mukavaa yhdessäoloa
Kivaa tekemistä
Elämyksiä retkillä