Avoimet työpaikat

Akaan seurakunta on monialainen työyhteisö, jossa työskennellään mm. hengellisessä työssä, taloushallinnossa, kiinteistöhuollon tehtävissä sekä hautausmailla kausityöntekijöinä. Työntekijämme kohtaavat seurakuntalaisia niin arjessa kuin juhlassa.
Vain pieni osa työntekijöistämme työskentelee niin sanottuna virastoaikana, monen työaika osuu iltaan ja viikonloppuun. Kukaan meistä ei tee työtään yksin, vaan yhdessä toisten työntekijöiden ja seurakuntalaisten kanssa. Seurakunnan töissä tarvitaankin hyviä ihmissuhde, yhteistyö- ja verkostoitumistaitoja.

Akaan seurakunta sijaitsee moottoritien varressa Tampereen ja Hämeenlinnan puolessavälissä.  Seurakunnassa on n. 12.600 jäsentä ja 37 vakituista työntekijää, jotka työskentelevät kolmessa taajamassa, Toijalassa, Viialassa ja Kylmäkoskella. Jokaisessa taajamassa on kirkko ja seurakuntatalo. Seurakunnalla on lisäksi kaksi leirikeskusta joista toinen on ympärivuotisessa käytössä ja toinen kesäkäytössä.

Etsimme nyt osaavaa ja kokenutta

EMÄNTÄÄ/RAVITSEMISESIMIESTÄ

vastaamaan seurakunnan elintarvikehuollosta ja puhtaanapidosta. Kiinteistöjen puhtaanapito hoidetaan pääosin ostopalveluna.

Tehtävä sisältää ruokalistojen suunnittelua, tarvikkeiden tilaamista, ruokien valmistamista ja vastuuta tarjoilujen toteutumisesta. Tehtävään kuuluu myös työalavastuu keittiötoimen talousarvion suunnittelusta ja seurannasta.

Emäntä toimii lähiesimiehenä keittiöhenkilökunnalle ja hoitaa yhteydet siivousalan yrittäjiin.

Kelpoisuusehtona on soveltuva ammatillinen perustutkinto esim. restonomi, ja käytännön ammattitehtävissä hankittu kokemus. Oman auton käyttö on välttämätön tehtävän hoidon kannalta.

Tehtävän palkkaus on vaativuusryhmän 503 mukainen (2.416 – 2.778,40) euroa.

Tehtävä täytetään 1.12.2017 tai sopimuksen mukaan ja siihen sisältyy 4 kuukauden koeaika. Valittavan tulee käydä koeaikana työterveyshuol­lon työhöntulotarkastuksessa, jossa selvitetään valitun sopivuus tehtävään.

Akaan seurakunnan kirkkoneuvostolle osoitetut hakemukset liitteinen (CV, kopiot tutkintotodistuksista, suosittelijoiden yhteystiedot) tulee toimittaa 29.9.2017 klo 16.00 mennessä osoitteeseen Akaan seurakunta, Sontulantie 1, 37800 Akaa. Lisätietoja tehtävästä antaa 18.9.-25.9.2017 talouspäällikkö Arja Tarela puh. 0400-396694/  arja.tarela (at) evl.fi