Akaan hautausmaa

Toijalan hautausmaan sankarihauta

Jussintie 8, 37800 Akaa

Akaan hautausmaa

Akaan hautausmaan kartta

Akaan hautausmaa sijaitsee Toijalan keskustan lounaispuolella, Sontulantien varressa. Hautausmaa on perustettu vuonna 1890, ja se on viiden hehtaarin kokoinen.

Hautausmaan keskiosassa, vanhan kappelin lähellä on muualle haudattujen muistomerkki.

Hautausmaan siunauskappelit

Hautausmaalla on kaksi kappelia.

Akaan hautausmaan uusi kappeli valmistui 1965, ja suunnittelija on arkkitehti Mikael Nordenswan. Rakennukseen on tehty kesällä 2016 saneeraus, jossa uudistettiin sisätiloja ja ulkosivu.

Vuonna 1928 valmistunut arkkitehti Gustaf Roution suunnittelema kalassistisen vanha kappeli sijaitsee hautausmaan keskiosassa. Vanhalla kappelilla järjestetään kesäisin iltahartauksia.

Sankarihauta-alue

Sankarihauta-alueelle on haudattu talvi- ja jatkosodassa kaatuneita yhteensä 137, jokaisella haudalla on tyynykivi. Graniittisessa muistomerkissä on symbolina sotilaita, suunnittelija arkkitehti Mikael Nordenswan. Muistomerkin paljastustilaisuus oli 28.9.1947. Sankarihautojen tyynykivet ja muistomerkin edessä oleva maljakko ovat Ilmari Wirkkalan vuonna 1953 suunnittelemat.

Historia

Akaan hautausmaan vanhimmasta osasta on tehty kesällä 2016 hautausmaainventointi, jossa on inventoitu hautausmaakulttuurin kannalta merkittäviä hautamuistomerkkejä, hautausmaata ja siihen liittyviä rakennuksia. Inventoinnin tilasi Akaan seurakunta, ja työhön saatiin tukea Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulilta. Hautausmaainventoinnin toteutti FM Heli Haavisto Pirkanmaan maakuntamuseosta 

Inventointi

 

Hautausmaan viralliset parkki-alueet sijaitsevat Jussintien varrella, uuden siunauskappelin välittömässä läheisyydessä.

Esteetön kulku Esteetön kulku
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

ke 5.6. klo 19.00

Jussintie 8, 37800 Akaa

Kesähartaus

Tule levähtämään kesäillan hartauteen vanhaan siunauskappeliin.
ke 19.6. klo 19.00

Jussintie 8, 37800 Akaa

Kesähartaus

Tule levähtämään kesäillan hartauteen vanhaan siunauskappeliin.
ke 3.7. klo 19.00

Jussintie 8, 37800 Akaa

Kesähartaus

Tule levähtämään kesäillan hartauteen vanhaan siunauskappeliin.
ke 17.7. klo 19.00

Jussintie 8, 37800 Akaa

Kesähartaus

Tule levähtämään kesäillan hartauteen vanhaan siunauskappeliin.
ke 31.7. klo 19.00

Jussintie 8, 37800 Akaa

Kesähartaus

Tule levähtämään kesäillan hartauteen vanhaan siunauskappeliin.