Ajankohtaista

Julkaistu: 24.1.2012

Kynttilänpäivä vanhimpia kristillisiä juhlia

 

Kirkon tiedotuskeskus 24.01.2012

Kynttilänpäivänä muistetaan Jeesus-vauvaa

Kynttilänpäivä on vanhimpia kristillisiä juhlia. Sen vieton juuret ulottuvat 300-luvulle Jerusalemiin. Aiheena on Raamatun kertomus (Luuk. 2) Joosefin, Marian ja Jeesuksen vierailusta Jerusalemin temppelissä. Vanhan testamentin säädösten mukaan naisen tuli suorittaa puhdistautumisuhrit 40 päivää pojan synnytyksen jälkeen. Jerusalemin käynnillä perhe hoiti myös esikoispojan syntymän vuoksi annettavan uhrin. Temppelissä pyhä perhe tapasi vanhan Simeonin ja Hannan, jotka ylistivät Jeesus-lasta. Päivä tunnetaan kirkoissa myös nimellä Herran temppeliin tuomisen päivä.

Alkuun päivää vietettiin 14. helmikuuta, sillä Jeesuksen syntymää vietettiin ensin 6. tammikuuta. Kun syntymän vietto siirtyi 25:nteen joulukuuta, Herran temppeliin tuominen siirtyi niin ikään vietettäväksi 40 päivän päähän siitä eli 2. helmikuuta. 1700-luvulta alkaen Ruotsissa ja Suomessa päivää on vietetty sunnuntaina 2.2. jälkeen.

Vuoden 1000 tienoilla alkoi tapa siunata vuoden aikana kirkossa ja osin kodeissakin käytettävät kynttilät tämän päivän messun yhteydessä. Tapa on yhä käytössä katolisessa kirkossa, mutta protestanttisiin kirkkoihin sitä ei ole omaksuttu, vaikka kutsummekin päivää tämän tavan mukaan kynttilänpäiväksi.

Aamusta alkaa Valo

Kynttilänpäivä osuu sydäntalven kääntymiseen kevään odotukseksi. Se on talvipäivänseisauksen ja kevätpäiväntasauksen puolivälissä. Tähän aikaan vuodesta vietettiin jo ennen kristinuskoa erilaisia juhlia. Kristityt lienevät tässäkin omaksuneet paikallisia juhla-aikoja ja antaneet niille kristillisen sisällön.

Valon voimistuu vahvasti helmikuun alussa. Aamun päivä on 2.2. ja Valon 3.2. Sananparsi sanoo: "Aamusta alkaa Valo." Vuoden kiertokulku luonnossa on näkyvä symboli kynttilänpäivän sanomasta eli temppelin vanhan Simeonin julistamasta Kristuksen valosta ja kirkkaudesta. Suomessa yhteisvastuukeräys alkaa tänäkin vuonna kynttilänpäivänä. Kristuksen valo loistaa siinä kauttamme apua tarvitseville.

Vauvat ja vanhukset temppeliin

Monissa seurakunnissa vietetään kynttilänpäivänä myös vauvakirkkoja, mikä sopii yhteen sen kanssa, että Jeesus-vauva vietiin ensi kertaa temppeliin. Yhtälailla sopisi viettää vanhusten kirkkopyhää ja arvostaa Simeonista, Hannasta ja kaikista vanhoista nousevaa viisautta. (Kirkon tiedotuskeskus/Sini Hulmi)